etusivu
   ohjelma   luennoitsijat   linkit   LIPUT    videotilaus


matka Maltalle     artikkelit   mediatiedote    Edelliset tapahtumat



Markojuhani Rautavaara

Markojuhani Rautavaara (s.1960) on suomalainen lauluntekijä, muusikko, äänittäjä ja äänitaiteilija. Hän on musiikin todellinen sekatyöläinen ja toiminut mm. musiikkiterapeuttina sekä -ohjaajana kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille. Markojuhani on tehnyt ja esittänyt musiikkia mm. mykkäelokuviin sekä teattereihin. Hän on säveltänyt musiikillisia polkuja ja äänimaisemia valokuvanäyttelyihin ja runolevyihin, viimeksi Saksaan. Projektissaan Rautavaara Worldorchestra hän esiintyy Kuunkuiskaajien ja Sakari Kukon kanssa sekoitellen Kalevalaismytologiaa eri maitten etnisiin sointimaailmoihin.

Chihuahua Studiossaan Rautavaara on äänittänyt, miksannut ja tuottanut lukuisia eri musiikkiprojekteja sekä artisteja. Hän vetää lauluntekijäkursseja Espoon kaupungille ja Omnian ammattiopistolle sekä toimii ohjaajana EU-rahotteisessa Stara-nuorisoprojektissa Luksian ammattikoulutusyhtymälle. Hänellä on ollut lukuisia esiintymisiä monilla huomattavilla festivaaleilla sekä TVssä. Hän on Konsertoinut ja keikkaillut Hangosta Inariin sekä ulkomailla. Markojuhanin uusin CD III (2010 Turenki Records) on saanut hyvin valtakunnallista soittoa ja huomiota radioissa sekä lehdistössä viime aikoina.

Rautavaara on ollut mukana kehittämässä Cosmomusiikki konseptia vuodesta 2007 jolloin hän tapasi Dietrich Gümbelin (Ranska) ja he konsertoivat ensi kertaa yhdessä Helsingin Minä Olen-keskuksessa. Yhdessä musiikinopettaja Werner Müllerin (Sveitsi) ja Gümbelin kanssa he ovat esitelleet Cosmomusiikkia ulkomailla viimeksi marraskuussa 2010 Sveitsissä konsertoiden. Markojuhani on tehnyt aiheesta matkareportaasin Minä Olen-lehteen (4/2009). Parhaillaan on tekeillä Dietrich Gümbelin Cosmomusiikki-opas joka ilmestyy myös Suomeksi Ritva Abaon kääntämänä ja tähän tulee Markojuhani Rautavaaran osio kokemuksistaan Cosmomusiikista Suomessa.

Markojuhani mukana konserteissa la 12.11. klo 18 ja su klo 17:30

 





 
  
www.rautavaara.org