MIKÄ ON TODELLISTA?


Millä tavalla määrittelemme todellisuuden? Onko todellisuus jotain absoluuttista vai onko se osittain tai kokonaan subjektiivista? Onko todellisen ja epätodellisen raja selkeä vai onko se häilyvä riippuen ihmisistä ja tilanteista?


"USKON KUN NÄEN?"

Vanha sanonta "emme usko ennenkuin näemme" ei enää päde - ainakin mikäli uskomisella tarkoitetaan jonkin mieltämistä todelliseksi. Näkeminen ei riitä todisteeksi siitä että nähty esine tai ilmiö on todellinen. Tiedetään, että ihmiset voivat nähdä harhanäkyjä ja kuulla olemattomia ja jopa haistaa tai maistaa kuviteltuja aromeja. Näitä harha-aistimuksia kutsutaan hallusinaatioiksi, joita ihmiset kokevat muuttuneissa tietoisuudentiloissa. Tällaisia tiloja voivat olla päihteiden aihettama mielen sekavuus, mielisairaudesta johtuva aivojen "virhetoiminta", yliväsymys, uskonnollinen "hurmostila" jne. Nykytekniikalla on myös mahdollista tarkoituksellisesti tuottaa silmin nähtäviä tai korvin kuultavia havaintoja, jotka eivät ole todellisia (hypnoosilla, manipuloimalla aivojen näjö- ja kuulokeskuksia sähkömagneettisella säteilyllä, hologrammeilla jne.)

Yleensä harha-aistimukset liittyvät todellisten kohteiden havaitsemiseen vääristyneinä; epämääräiset valot, varjot ja muodot pukeutuvat sekavassa mielessä olennoiksi ja esineiksi, joita henkilö toivoo tai pelkää kohtaavansa. Mahdolliset muut läsnäolijat eivät havaitse näitä asioita, minkä perusteella voidaan todeta, että ne eivät ole todellisia. Usein myös kokija itse uskoo jälkikäteen hourailleensa.


"USKON KUN TUNNEN"?

Entäpä harhatuntemukset? Voiko myös tuntoaisti huijata ihmisen mieltä? Ainakin lämmön ja kylmyyden tuntemukset ovat usein häilyviä ja saattavat muuttuneissa tietoisuuden tiloissa mennä sekaisin. Mutta jos ihminen pystyy koskettamaan harhaksi luultua esinettä, jonka hän näkee (tai kuulee pimeässä), voiko enää olla kysymyksessä harha?

Tuntoaisti lienee kaikista aisteista se, jonka perusteella niin henkilökohtaisella kuin objektiivisellakin tasolla parhaiten voimme vakuuttua kohteen todellisuudesta. Esineen pinnan tunteminen sormissa, sen lämpötilan, kovuuden ja karkeuden aistiminen ihoa vasten tuottaa lujan uskon esineen olemassaoloon. Tilanteet, joissa yksi henkilö pystyy koskettamaan jotain esinettä, joita muut eivät havaitse lienevät äärimmäisen harvinaisia. Ulkopuolisethan näkisivät henkilön painavan kätensä näkymättömään pintaan - jos he todistaisivat ihon painumista kiinteän kappaleen koskettamisesta, heidän olisi uskottava että kappale on ainakin jollakin tavalla olemassa vaikka he eivät sitä havaitse.

Käsinkosketeltavuutta voitaisiin pitää siis melko vahvana todellisuuden mittarina.

Valitettavasti vain usein havaitaan kohteita, jotka ovat liian kaukaisia kosketeltaviksi, ne liikkuvat liian nopeasti tai ovat liian pelottavia lähestyä. Tällöin ollaan yleisesti vain näkö- ja kuuloaistien varassa. Miten voidaan vakuuttua havaitun kohteen todellisuudesta kun sitä ei ole mahdollista koskettaa?


HALLUSINAATIOT

Jos näemme jonkin tutun esineen, joka on luonnollisella tavalla luonnollisessa paikassa, luotamme näköaistiimme. Vaikka tietäisimme että näköaisti ei ole sataprosenttisen luotettava, tuskin vaivaudumme tarkistamaan jokaisen näkemämme esineen todellisuutta koskettamalla sitä. Varsinkin silloin jos kohde on liikkumaton, muotoaan muuttamaton ja sisältää yksityiskohtia jotka pysyvät tiukasti samoina, voimme olla jokseenkin varmoja että se on oikeasti siinä missä sen näemme.

Epävarmuus näkemällä tai kuulemalla havaitun esineen tai ilmiön todellisuudesta tulee vastaan silloin kun

  • kohteen ominaisuudet eivät sovi yhteen todellisuuskäsityksemme kanssa
  • kohde käyttäytyy totuttuja sääntöjä vastaan (esim. leijuu)
  • kohde väreilee tai muuttaa muotoaan tai on muuten epävakaa
  • eri havaitsijat aistivat kohteen eri tavoin, tai toiset eivät aisti sitä lainkaan

Miten tällaisessa tilanteessa henkilö voi tietää onko havaittu kohde todella olemassa? Mitä tapahtuu ihmisen mielessä, kun hän havaitsee kohteen jonka hänen todellisuuskäsityksensä mukaan ei pitäisi olla olemassa, mutta joka pitäytyy aistein havaittavissa vainka kuinka pyyhkisi silmiään tai ravistelisi päätään?

Mikäli havaitsijan mieli toimii syystä tai toisesta puutteellisesti (esim. päihtymyksen vuoksi), hän ei kenties kykene järkevästi analysoimaan tilannetta eikä ymmärrä ryhtyä etsimään loogisia selityksiä näkemälleen. Hän saattaa kokea tilanteen "unimaisena", epätodellisena - ehkä ei juuri kokemushetkellä, mutta ainakin myöhemmin. Jos jälkikäteen muistellessa tilanteeseen liittyy muistikatkoja, epämääräisiä ajan ja tilan vääristymisen tuntemuksia tms. lienee järkevää tulkita havainto hallusinaatioksi ja jättää se omaan arvoonsa (paitsi jos on selviää että muut ihmiset ovat havainneet saman).


TUNNISTAMATTOMAT HAVAINNOT

Jos henkilö taas havaintohetkellä on täysin selväjärkisessä tilassa, eikä kohde näytä osoittavan välitöntä uhkaa, hän voi tarkentaa aistinsa ja keskittyä seuraamaan sen käyttäytymistä ja olemusta sekä arvioida järkiperäisesti väärinkäsityksen mahdollisuutta. Mitä pitempään kohde pysyy näkökentässä (tai kuultavissa) sitä tarkemmin henkilö kykenee painamaan mieleen yksityiskohtia jotka auttavat selityksen etsimisessä. Jos ilmiö ei vaikuta hyvin ohimenevältä, on äärimmäisen hyödyllistä kutsua toinen sitä katselemaan tai kuuntelemaan, mikäli vain muita on lähietäisyydellä. Mitä useampi ihminen havaitsee saman ilmiön samalla tavoin samaan aikaan, sitä vakuuttuneempi kukin voi olla sen todellisuudesta.

Mutta riittääkö usean havaitsijan todistus osoittamaan kohteen todellisuuden tai absoluuttisen olemassaolon? Mikäli kysymyksessä on ilmiö, joka vaikuttaa järjen ja kokemuksen perusteella mahdottomalta kaikkien mahdollisten "järkevien" selitysmahdollisuuksien jälkeenkin, miten siihen pitäisi suhtautua?

Tällöin havaitsija tai havaitsijat voivat joutua myöntämään oman todellisuuskäsityksensä puutteellisuudet tai virheet. Heidän on hyväksyttävä että on tapahtunut jotain sellaista, jota he eivätkä heidän aikalaisensa pysty selittämään järkeen tai empiiriseen tieteeseen pohjautuen. Ilmiön toteaminen yksiselitteisesti hallusinaatioksi ei ole kummoinen ratkaisu ongelmalle, varsinkin jos havaitsijoita on ollut kaksi tai useampia henkilöitä. Nyt puhutaan sellaisesta havainnosta, joka on ollut havaittavissa riittävän kauan ja selkeästi, jotta siitä on jäänyt hyvin selvä muistikuva. Mikäli sen tulkitsee hallusinaatioksi on kyettävä selvittämään mikä hallusinaation on aiheuttanut ja miten se on voinut olla niin uskottava.


ESIMERKKI TUNNISTAMATTOMASTA HAVAINNOSTA

Otetaan lähtökohdaksi tilanne, jossa kaksi tervejärkistä selkeässä mielentilassa olevaa havaitsijaa todistaa kolmen minuutin ajan taivaalla lentävää kohdetta, joka on riittävän suuri että he pystyvät kuvailemaan sen muotoa, väriä ja muita ominaisuuksia. Kohde on tunnistamaton ja se käyttäytyy vastoin yleistä järkeä (esim. tekee liian nopeita liikkeitä, muuttaa muotoaan, leijuu paikallaan ilman näkyviä propelleja tms). Myöhemmin henkilöt ovat yksimielisiä siitä mitä ovat nähneet.

Oletetaan aluksi, että muita todisteita kohteesta ei ole (ei muita silminnäkijöitä, ei fyysisiä jälkiä). Tällöin mahdollisia selitysmalleja ja näihin liittyviä ongelmia ovat:

1. Hallusinaatio
  • miten on mahdollista että kaksi henkilöä näki saman ilmiön
  • miten kuviteltu kohde saattoi olla olemassa kolme minuuttia säilyttäen olemuksensa ja todellisuudentuntuisuutensa
  • miksi mikään muu kuin nähty kohde ei käyttäytynyt epämääräisesti; miksi ei muita merkkejä hallusinaatiosta
  • mikä aiheutti hallusinaation
2. Todellinen fyysinen tuntematon kappale
  • miten kappale voi käyttäytyä tunnettuja lakeja vastaan
  • mistä tuntematon kappale on kotoisin
  • miksi muut eivät ole sitä havainneet
3. Virheellisesti tulkittu "luonnollinen" lentävä esine tai ilmiö
  • mistä karkea virhetulkinta johtuu (näkijät ovat vakuuttuneita siitä että kysymyksessä ei ole lentokone, lintu, satelliitti tms.)
  • miksi muut eivät ole havainneet kohdetta
4. Kappale ei ole olemassa tässä fyysisessä todellisuudessa
  • miksi muut eivät ole havainneet kohdetta
  • mikä on se todellisuus/todellisuudentaso, jossa kappale on
  • miksi se näyttäytyy ikäänkuin se olisi tässä todellisuudessa
  • ei ole todisteita "rinnakkaisten" todellisuuksien olemassaolosta

Mikäli havainto on tehty olosuhteissa, jossa on hyvin epätodennäköistä etteikö joku muu olisi sattunut katsomaan taivaalle samaan aikaan, mutta kukaan muu ei siltikään ole havainnut kohdetta, selitykset 2 ja 3 eivät ole käytännöllisiä (vaikka on muistettava että ihmiset eivät yleensä katsele taivaalle ilman erityistä syytä). Tuntemiemme luonnonlakien puitteissa todellinen kappale olisi pitänyt olla myös muiden nähtävissä (paitsi jos kysymyksessä oli kappale, joka oli näkyvä vain tietystä kulmasta, esim. heijastava pinta).

Tällöin ainoa tunnettuun todellisuuskäsitykseen sopiva selitys on hallusinaatio. Tällöin on pystyttävä ratkaisemaan ongelmat, jotka tähän selitysmalliin liittyvät. Havaitaan että pelkästään ensimmäinen kysymys ja sen mahdolliset vastaukset tuovat lisää ongelmia:

1. Miten on mahdollista että kaksi henkilöä näki saman ilmiön?

a) toinen tai molemmat henkilöistä ei ole rehellinen
  • motiivi?
  • kuinka kauan valhetta voi pitää yllä, ilman että kukaan sitä paljastaa?
  • voidaanko yleensä kehenkää luottaa (eli pidetäänkö silminnäkijätodistusta yleensä arvokkaana)?
b) nähty havainto on toisinto jostain jonka molemmat ovat nähneet aikaisemmin (esim. elokuvassa)
  • miksi hallusinaatio laukesi samaan aikaan molemmilla?
  • miksi kukaan muu ei tunnista ilmiötä kuvauksen perusteella?
  • miten hallusinaatio vaikutti niin todelliselta?
c) c) henkilöt on hypnotisoitu (tai aivopesty) näkemään ilmiö?
  • kuka tai mikä on hypnotisoinut ja miksi?
  • miksi henkilöt eivät muista hypnotisointia?
Jne.

On ilmeistä että niin kysymykset kuin mahdolliset vastauksetkin riippuvat tästä eteenpäin hyvin suuressa määrin tapauksen yksityiskohdista, jotka liittyvät itse havaintoon, havainto-olosuhteisiin, havaitsijoihin jne.


JOHTOPÄÄTÖKSET

Oleellista on kuitenkin se, että selittämättömän ilmiön selittäminen hallusinaatioksi ei vielä ole mikään selitys, koska hallusinaatiollekin pitää löytyä selitys. Mikäli sellainen löytyy, hyvä on. Mikäli hallusinaatio-oletus sisältää ongelmia jotka jäävät kaipaamaan selitystä, ilmiötä ei ole selitetty. Jos selitystä ei löydy, on hyväksyttävä että kysymyksessä oli tapahtuma joka todella tapahtui, mutta johon ei nykyisestä tietämyksestämme löydy ratkaisua. Mitä useammin ja useamman ihmisen toimesta tällaisia havaintoja tehdään, sitä vakavammin on suhtauduttava näiden ilmiöiden tutkimiseen ja asennoiduttava hyväksymään tietämyksemme puutteellisuus.

Tarkasteltaessa tänä päivänä olemassaolevia raportteja ja selvityksiä tällaisista selittämättömistä havainnoista, voidaan todeta että niitä on kirjattu vähintäänkin tuhansittain. Henkilöt jotka perehtyvät asiaan ja todeavat tämän tiedon oikeaksi joutuvat tällöin pohtimaan:

Kuinka suuri osa kirjatusta tiedosta on totuudenmukaista?
Jos arvioidaan merkittävän osan tiedoista olevan väärää, mitkä ovat motiivit sen levittämiseen ja ketkä ovat sen takana?
Mikäli uskotaan tietojen pääasiallisesti pitävän paikkansa, hyväksytäänkö "selittämättömien" ilmiöiden olemassaolo vai torjutaanko se?
Mitkä ovat ne syyt, minkä vuoksi tätä EI pitäisi ottaa vakavasti ja hyväksyä yhä uudelleen toistuvat kuvaukset ja kokemukset?

Veli Martin, 1997


<<< PALUU