KOLLEKTIIVINEN TIETOISUUS


Olemmeko vain koneita jotka ottavat vastaan tietoa ja muuttavat sen sellaiseksi, että aivomme voivat prosessoida sitä? Emmepä tietenkään. Me myös tuotamme uutta informaatiota reaktiona siihen tietoon jonka otamme vastaan. Ja mikä on se osa meissä joka ratkaisee kuinka reagoimme ympäristöömme?

Aistien kautta tuleva informaatio kulkeutuu aivoihin. Onko aivoissa tapahtuva toiminta verrattavissa siihen konemaiseen fysikaaliseen prosessiin, jonka aistinelimet suorittavat? Mielestäni ei. Aistit toimivat systemaattisesti, suorittavat tehtävänsä aina samalla tavalla. Tietenkin niihin saattaa tulla vikoja ja ne kuluvat ajan myötä, mutta niillä on tietty tehtävä, jonka ne suorittavat enemmän tai vähemmän automaattisesti. Aivot sen sijaan vastaanottavat ja "ulosantavat" valikoivasti. Tämä valinta perustuu tietoisuuteemme.

Tietoisuus on se mikä todella tekee meistä ihmisiä. Sillä emmehän ilman tietoisuutta kykenisi ymmärtämään sitä näkyjen, äänien, hajujen ja makujen virtaa jossa purhjehdimme, puhumattakaan reagoimisesta näihin aistimuksiin.

Mitä tietoisuus on?

Yksinkertaisesti sanottuna tietoisuus on sitä, että tajuaa missä on ja mitä tapahtuu. Kaikilla eläimilläkin on tämä tietoisuus, vaikkakin vaihtelevissa tasoissa. Tärkeä osa tietoisuutta on itsetietoisuus, ja joskus kun puhutaan tietoisuudesta, tarkoitetaankin juuri tätä. Itsetietoisuus on se mikä erottaa meidät muista eläimistä. Tokihan joillakin eläimillä on rajoittunut itsetietoisuus, mutta ainakaan nykyisen tietämyksemme mukaan ne eivät varsinaiseti ajattele itseään yksilöinä kuten ihmiset.

Monien tiedemisten näkemyksen mukaan tietoisuus on seurausta hyvin monimutkaisesta tiedonkulusta aivosoluissa, ikään kuin aivomme olisivat kehittynyt tietokone. Tästä näkökulmasta katsottuna pitäisi olla mahdollista rakentaa tietoinen kone. Tätä on vaikea uskoa. Kuvittele kaikkea sitä mihin tietoisuutemme pystyy. Havaitsemisen, oppimisen ja valintojen tekemisen lisäksi tietoisuus varastoi ja kehittää monenlaisia tunteita jotka rakentavat persoonallisuutemme. Voisiko tietokone olla iloinen tai surullinen? Voisiko tietokone rakastaa tai vihata, hävetä, tuntea syyllisyyttä, antaa anteeksi? Tuskin.

Yksilön tietoisuutta voi kutsua myös "mieleksi". Mieli jaetaan usein kahteen osaan; rationaalinen ja emotionaalinen (järki- ja tunnepohjainen). Rationaalinen mieli onkin lähempänä tietokonetta. Se kerää ja prosessoi tietoa. Se ratkaisee ongelmia ja tekee loogisia johtopäätöksi vastaanotettuun tietoon pohjautuen. Emotionaalinen puoli taas on jotakin vaikeammin selittävää. Se luo ja varastoi tunteet toisia ihmisiä kohtaan monien muiden asioiden ohella. Se kontrolloi sosiaalista käyttäytymistämme, mielialojamme, koko persoonaamme. Se myös vaikuttaa rationaaliseen mieleen; rationaalinen ajattelu mm. hyötyy tai kärsii mielialoista. Tiedon etsiminen ja oppiminen perustuu myös motivaatioon, joka taas suuresti riippuu emotionaalisesta tasapainostamme.

Ei liene liioiteltua sanoa, että emotionaalinen mieli on huomattavasti oleellisempi elämämme ja ihmisenä kasvumme kannalta. Todisteena tästä voidaan pitää sitä, että hyvinkin tietämätön ja epärationaalinen henkilö voi olla onnellinen ja henkisesti terve, kun korkeasti koulutettu, loogisesti lahjakas henkilö ei voi olla onnellinen ilman tunnetasapainoa! Ja mikäpä on meille tärkeämpää kuin tyytyväinen mieli ja terveys?

Valitettavasti yhteiskunta jossa elämme, arvostaa materialistisia arvoja ylitse yksilöiden henkisen hyvinvoinnin, minkä vuoksi olemme jatkuvassa paineessa tuottaa materialistista tulosta, vaikka hintana olisikin tunne-elämän kärsiminen.

Kollektiivinen tietoisuus

Kollektiivinen tietoisuus mahdollistaa sen, että elävistä olennoista koostuva ryhmä voi suorittaa tehtäviä ja kokea aivan kuin yksi organismi. Näyttää siltä, että mitä kehittyneempi laji (evolutionaarisessa mielessä), sitä vähemmän kollektiivista tietoisuutta ja enemmän yksilöllistä eli itsetietoisuutta.

Pesäänsä rakentavat muurahaiset, hunajaa keräävät mehiläiset, parveilevat linnut - siinä hyviä esimerkkejä kollektiivisesta ryhmäkäyttäytymisestä eläinkunnassa. Suuret eläinlaumat saattavat käyttäytyä yhtenä massana, usein seuraten jonkinlaista johtajaa. Mutta jopa nisäkkäät voivat käyttäytyä kollektiivisesti. Kun vaikkapa kauris vaistoaa vaaran, muut lauman jäsenet tavoittavat tuon tunteen ja koko lauma käy levottomaksi. Kun peto hyökkää, kauriit eivät säntäile satunnaisesti eri suuntiin (mikä saattaisi olla jopa järkevämpää), vaan pakenevat yhtenä ryhmänä.

Ainakin älyllisen ja teknisen evoluution kannalta ihminen on planeettamme kehittynein laji. Niinpä voidaankin olettaa että juuri meillä on vähiten taipumusta kollektiiviseen tietoisuuteen ja eniten itsetietoisuuteen. Vaikka tämä varmaan on totta, se ei tarkoita etteikö ihmislaji kokisi lainkaan kollektiivista tietoisuutta - tai ainakin kollektiivista alitajuntaa. Puhutaan "massojen" käyttäytymisestä tiettyjen kaavojen mukaan. Mitä ovat nämä massat? Ajattelepa suurta yleisöä pop-konsertissa. Tämä on hyvä esimerkki ihmismassan kollektiivisesta käyttäytymisestä. Yleisön jäseniä yhdistää musiikki ja sen aiheuttamat tuntemukset. Tämän jaetun tuntemuksen huuma vie sinut mukanaan ja saatat jopa unohtaa oman yksilöllisyytesi.

Tavallaan myös kyseenalaistamattomat perinteet ja tavat yhteiskunnassamme, "sosiaaliset paradigmat", kontrolloivat käyttäytymistämme siten että muodostamme jotakuinkin yhtenäisen ryhmän. Jotkin kulttuurelliset, poliittiset ja uskonnolliset auktoriteetit niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla hyväksytään absoluuttisina totuuksina. Kun olet osa massaa joka seuraa tiettyä käyttäytymis- ja ajattelumallia, tunnet kuuluvasi johonkin, mikä yleensä vaikuttaa positiivisesti itsetuntoosi. Tätä ilmiötä voisi kutsua "sosiaaliseksi kollektiivisuudeksi".

Loppujen lopuksi kaikkein syvin kokemus jaetusta tietoisuudesta tulee esille kahden toisiinsa hyvin tunteellisesti sitoutuneen ihmisen välillä. Rakastavaiset saattavat kokea voimakkaan tuntemuksen toistensa ajatusten ja tunteiden jakamisesta, niin että he voivat hetkellisesti jopa tuntea olevansa yksi olento.

Irrallisuus kollektiivisesta tietoisuudesta

Merkillinen asia kollektiiviseen tajuntaan liittyen on, että sitä ei oikeastaan huomaa tai pohdi ennenkuin siitä joutuu irralleen - eikä monesti varmaan silloinkaan.

Me synnymme jaettuun tietoisuuteen. Vastasyntynyt ei ole tietoinen itsestään äidistä erillisenä olentona. Kun lapsi alkaa tajuta oman henkilökohtaisen olemassaolonsa, yhteys vanhempiin ja muihin perheenjäseniin säilyy voimakkaana pitkän aikaa. Myöhemmin lapsi liittyy sosiaaliseen tietoisuuteen, alkaen lastentarhasta ja koulusta.

Monet asiat voivat johtaa eriasteisiin irtautumisiin. Ilmeisestikin häiriöt luonnollisissa sosiaalisissa kontakteissa lapsuudessa ja murrosiässä vaikuttavat eniten kollektiivista irrallisen persoonallisuuden kehittymiseen. Vanhempien menettäminen varhaisessa iässä tai fyysinen/henkinen pahoinpitely heidän taholtaan ovat usein yhdistäviä tekijöitä tällaisten yksilöiden menneisyydessä. Myös sisarusten ja koulutovereiden suorittama syrjintä voi vaikuttaa ratkaisevasti. Syrjintä on usein seurausta lapsen "erilaisuudesta", joko fyysisesti, älyllisesti, tunteellisesti tai jopa taloudellisesti (köyhän tai rikkaan perheen lapset).

Jos irtautumista ei havaita ja korjata tarpeeksi ajoissa, se johtaa monenlaisiin vaikeuksiin yksilön elämässä. Tulee vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, vaikeuksia ihmissuhteiden muodostamisessa, yleensä vaikeuksia oman paikkansa löytämisessä. Toinen vaikutus kollektiivisesta irtautumisesta on se, että yksilö on normaalia taipuvaisempi kiinnostumaan epätavallisista harrastuksista ja kun hän on paljon yksin, hänellä on aikaa ajatella ja kehittää älyllisellä tasolla omaa persoonallista maailmankuvaansa.

Pahimmassa tapauksessa "irtolainen" päätyy vakavaan masennukseen tai muihin mielenterveyden ongelmiin, jotka voivat johtaa alkoholismiin, huumeiden käyttöön tai jopa itsemurhaan. Pahasta tilanteesta voi "pelastautua" löytämällä tai tulemalla otetuksi mukaan yhteisöön joka tarjoaa vaihtoehdon sosiaaliselle kollektiiville, mikä usein käytännössä tarkoittaa uskonnollisen kokemuksen läpikäymistä. Tämä saattaa hyvänä "ensiapuna", jonka jälkeen on paremmat mahdollisuudet löytää oma paikkansa sosiaalisessa ympäristössään.

Tavallista älykkäämmät tai luovemmat yksilöt voivat valmistua tiedemiehiksi, tutkijoiksi, filosofeiksi, taiteilijoiksi tms. He saattavat löytää elämäntehtävänsä ammatistaan ja sitä kautta myös löytää sosiaalisia kumppaneita, toimiessaan samankaltaisten ihmisten kanssa yhteistyössä. Tällä tavoin he voivat päästä irrallisuudestaan ja tulla tieteellisen tai taiteellisen yhteisön jäseniksi. Kuitenkin on tyypillistä, että varsinkin taiteilijat ja filosofit kärsivät henkisistä ongelmista läpi elämänsä ja suhteellisen usein kuolevat luonnottoman aikaisin tai luonnottomalla tavalla. On ironista, että monet nykyisin kaikkein arvostetuimmista taiteilijoista ja filosofeista kuuluvat juuri tähän ryhmään.

Tosiasia on, että mitä eristyneempi olet "massoista", sitä eristäytyneempi olet myös niissä vallalla olevista säännöistä ja tavoista. Mitä enemmän irrallaan olet kollektiivisesta tietoisuudesta, sitä avomielisemmin ja helpommin hyväksyt perinteiden vastaisia ja vallankumouksellisia ajatuksia ja ajattelutapoja, mikä saattaa olla herkälle yksilölle vahingollista sekin. Tämä on ymmärrettävä seuraus siitä että joutuu kyseenalaistamaan sosiaalisessa maailmassa yleisesti hyväksytyt normit. Tältä pohjalta ajautuu helposti pohtimaan olemassaolon merkitystä ja etsimään sitä jokapäiväisen arkitodellisuuden ulkopuolelta - ja siitä riippumatta. Tämän tutkimusmatkan seuraus voi lopulta olla äärimmäisen palkitseva, joskin myös tuhoisa...

Veli Martin, 1998


<<< PALUU