Kristustietoisuus

(ote kirjasta Puhuvan Puun Lapset, (c) Veli Martin Keitel 2012)

Kristustietoisuus on henkistä alkemiaa, pimeyden energian muuntamista "kolmanneksi energiaksi", kristustietoisuuden henkiseksi kullaksi. Tarkoitus ei ole muuttaa pimeyttä valoksi tai pahuutta hyvyydeksi. Ne ovat luontaisia vastakohtia, jotka ovat olemassa toistensa kautta.
(Jeshua: Uusi Maa)

Tietoisuuden muutos

Muutos, joka 2000-luvun alussa on tapahtumassa maapallon ekologiassa on laajuudessaan ja nopeudessaan ennennäkemätön koko tunnetun ihmisen historian aikana. Asiantuntijat kiistelevät siitä, missä määrin muutos on seurausta ihmisen teknologiasta, kuinka paljon siihen vaikuttavat luonnolliset vaihtelut, miten paljon kosmisilla tekijöillä kuten auringon toiminnalla on osuutta asiaan. Holistisesta näkökulmasta katsottuna kaikki muutosta aiheuttavat tekijät, samoin kuin muutokset itse monine vaikutuksineen, ovat sidoksissa toisiinsa – ennen kaikkea tietoisuuden kautta. Gaia-hypoteesi, jonka mukaan maapallo on yksi tietoinen organismi, voidaan aivan hyvin ulottaa maapallon ulkopuolelle: Myös aurinko ja muut planeetat ovat tietoisia olentoja, olkoonkin että niiden tietoisuuden laatu on hyvin eri tyyppistä kuin ihmisen tietoisuus.

Ihmiskunta on kollektiivisen tietoisuuskenttänsä kautta jatkuvassa vuoropuhelussa maapallon ja taivaankappaleiden kanssa. Paitsi että taivaankappaleiden väliset energiat vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja tunteisiin, myös ihmisten tietoisuudessa tapahtuvat suuret muutokset vaikuttavat noihin energioihin ja jopa auringossa tapahtuviin muutoksiin. Aurinko on kaiken elämän ja muutoksen liikkeelle panija kaikilla aurinkokunnan planeetoilla. Samalla kun se antaa valoa ja lämpöä fyysisellä tasolla kasvien, eläinten ja ihmisten ravinnoksi, se suo valonsa myös henkisiin tarpeisiimme.

Henkisissä piireissä käsite Valo samaistetaan usein Jumalaan ja Rakkauteen; myös auringon valon voidaan katsoa edustavan jumalallista rakkautta, sen tarjotessa pyyteettömästi hoivaansa meille kaikille. Egyptiläisen tavan mukaisesti Auringon henkisestä olemuksesta voitaisiin käyttää vaikka nimitystä Ra, samalla tavoin kuin maapallon tietoisuudesta nimeä Gaia. Gaian ja Ra'n keskinäinen vuorovaikutus tuottaa fyysisellä tasolla näkyville erilaiset ekologiset ilmiöt ja ilmasto-olosuhteet. Mutta tässä prosessissa mukana on myös ihminen, Gaian ja Ra'n lapsi.

Toisaalta kun nyt puhutaan kristustietoisuuden tulemisesta, sekin voidaan kytkeä ihmisen lisäksi Maa-planeettaan ja muihin taivaankappaleisiin. Niinpä voidaan puhua Kristus-ihmisestä, Maa-Kristuksesta, Aurinko-Kristuksesta, galaktisesta, universaalisesta ja kosmisesta Kristuksesta kun siirrytään subjektiivisesta olennosta yhä laajempaan tietoisuuteen. Kosminen tietoisuus on "itse Jumala", joka on laajin ja samalla suppein, Ainoa.

Minkä verran ihmisen teknologia sitten vaikuttaa ekologisiin muutoksiin? Teknologia syntyy ihmisen ajattelutavoista; se palvelee niitä tarpeita, jotka kulloinkin ovat ihmisen arvomaailmassa tärkeitä. Kun ihminen asettaa mahdollisuuden liikkua nopeasti paikasta toiseen tärkeämmäksi kuin mahdollisuuden oleskella puhtaassa luonnossa linnunlaulun keskellä, silloin hän rakentaa autoja. Tai siis toiset rakentavat, toiset ostavat ja käyttävät. Toki monet ihmiset eivät yksilöinä ajattele asiaa tällä tavoin. Ajaessaan autoa he eivät tietoisesti tee valintaa teknologian ja luonnon välillä, mutta he noudattavat alitajuisesti sellaista arvomaailmaa, joka on vallitsevassa yhteiskunnassa hyväksytty. He ovat siis osa sellaista kollektiivista ajattelutapaa, jossa teknologia ajaa puhtaan luonnon ylitse. Ovathan liikenne ja autoteollisuus kaikkine oheisilmiöineen pahimpien ympäristön kuormittajien joukossa!

Nyt kun ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään teknologisin rajoituksin, pyritään korjaamaan seurauksia eikä syitä. Niin pitkään kuin syy on olemassa, seuraukset tulevat vastaan tavalla tai toisella – ja nimenomaan toisella (huonolla), silloin jos ensimmäinen tapa estetään.*

*Suomessa todettiin kieltolain aikana, että julkisen alkoholin myynnin lakattua ihmiset alkoivat valmistaa ja hankkia alkoholia laittomin keinoin!

Todellinen muutos lähtee aina ajattelutavoista. Jos ihmiskunta kollektiivisesti alkaa katsoa asioita ensisijaisesti luonnon ja tasapainon kannalta, toissijaisesti erilaisten teknisten ylellisyyksien kannalta, silloin ekokatastrofia ehkäisevät ratkaisut alkavat löytyä itsestään. Tällä tavoin sanottuna asia kuulostaa äärimmäisen yksinkertaiselta, mutta loppujen lopuksi se onkin. Toinen asia on se, millä tavoin tällaisia kollektiivisen ajattelutavan muutoksia voidaan saada aikaan.

Onko ympäristökatastrofeissa kyse Jumalan kostosta? Käsityksemme tästä asiasta perustuu siihen, mitä olemme oppineet koston tarkoittavan nykymaailmassa sotatilanteiden, rikollisuuden ja jännityselokuvien kautta. Vanhan testamentin “silmä silmästä, hammas hampaasta” on ymmärretty siten, että on oikeudenmukaista vaatia vahingontekijälle sama vahinko kuin minkä hän on aiheuttanut. Samalla tavalla on ymmärretty ”Karman lain” tarkoittavan, että tietystä ”synnistä” saa rangaistukseksi saman synnin kohteeksi joutumisen.

Jos tällaista moraalisäännöstöä sovelletaan yksilötasolla, silloin voidaan lähteä kostamaan varkautta varkaudella, murhaa murhalla jne. Tai voidaan ajatella ”Jumalan” toimivan tuomion langettajana samalla periaatteella. Jos kuitenkin asia nähdään tasapainon säilymisen kannalta ja sielullisemmassa mielessä, silloin koston sijasta onkin kysymyksessä epätasapainon palauttaminen tasapainoon ja rangaistuksen sijasta kyseessä on luonnollinen pyrkimys palata harmoniaan, joka on horjutettu. Käytännössä tässä on se oleellinen ero, että tasapainottaminen ei toteudu ottamalla oikeus omiin käsiin, vaan antamalla sielujen omasta valinnastaan ohjautua sellaisiin elämäntilanteisiin, joissa tasapaino palautuu. Sitoutuminen Kristus- eli sydäntietoisuuteen tarkoittaa heittäytymistä tähän ohjaukseen!

Kristus, tasapaino

III ilm. 3:7 Ja enkeli näki, että olin hämmentynyt ja istui viereeni. 8 "Sillä eikö Isä ole kaikkien asioiden tekijä? Eikö hänellä ole valta senkin yli, mikä tekee valosta pimeyttä?" 9 Jos et tunne pimeyttä, kuinka voit ymmärtää valoa? 10 Jos olisi vain valoa, kuinka voisit valita sen mikä on pyhää, sillä vain pimeydestä käsin voit nähdä pyhän valon.

Jumalan seitsemän henkeä ja niiden Jin- ja Jang-energioita vastaavat vastakkaiset näkökulmat esitellään hienosti III ilmestyskirjan 3. luvussa:

III ilm 3:1 Ja seitsemän enkeliä puhuivat yhteen ääneen, sillä kun he tulivat kävelemään maan päälle, he ottivat monia muotoja jotka olivat kuin ihmisen, mutta ihmisen muodosta huolimatta henki ei ollut ihmisen, sillä he astuivat ihmisen kehoon kuin pyhään paikkaan. Mutta kun he olivat menneet, ihmisestä tuli taas yksilöllinen. 2 Ja kun he olivat ihmisessä, he kertoivat Isän salaisuuksista, jotta kaikki merkit ymmärrettäisiin, kuten tässäkin sanomassa on kerrottu.

Seitsemän arkkityyppistä energiaa, toisin sanoen seitsemän arkkienkeliä (jotka ovat ”personoidut” hahmot näille seitsemälle energialle), ilmentyvät fyysisellä tasolla (maan päällä) ihmisten hengessä. Ne astuvat ihmisen tietoisuuteen ja toteuttavat itseään ihmisissä jumalallisen inspiraation kautta. Tällaisessa inspiraation tilassa ollessaan ihmiset kykenevät kertomaan henkisiä totuuksia tai tuottamaan korkeavärähteisiä taideteoksia, joita he eivät tavanomaisten arkisten askareidensa aikana kykene käsittelemään (ollessaan yksilöllisiä ja "alempien" viettiensä ohjaamia).*

*Voin itse tässä kohtaa kertoa, että luennoidessani henkisistä asioista pääsen yleensä tällaiseen inspiraation tilaan; oikeastaan se on lähtökohta sille että yleensä luennoin. Sama toteutuu myös tällä hetkellä kirjoittaessani tätä tekstiä; minun oli vaikea päästä tässä asiassa "vauhtiin", mutta nyt kun olen saanut itseeni oikeanlaisen virran, näen asian selkeästi ja tunnen suurta luottamusta esittämieni asioiden totuudellisuuteen. Niinpä kun tämä "enkeli" on minussa, ihmisessä, myös minä koen kertovani Isän salaisuuksista, jotta Ilmestyskirjan merkit ymmärrettäisiin!

3 Sillä mikään ei tule olemaan sitä miltä näyttää. 4 Kaikilla asioilla on kaksi päätä, se joka antaa kuoleman tiedon ja se, joka antaa ikuisen elämän tiedon.

"Kuoleman tieto" on ihmisen maalliseen elämään liittyvää tietoa, sillä maallinen elämä päättyy kuolemaan. "Ikuisen elämän tieto" on tieto sielun kuolemattomasta luonteesta, joka ylittää maallisen elämän rajat.

5 Ja tunnet merkin sauvasta, joka osoittaa kohti taivasta, mutta koskettaa maata. Sillä jos sauva käännettäisiin ylösalaisin, eikö silloin sen alapää osoittaisi taivaaseen ja yläpää maahan? 6 Sillä niin kuin minä olen nähnyt visiot Isästä, näkyni ovat koskettaneet sekä maata että taivasta, sillä kumpikin on sama vaikka ne ovatkin vastakohtia.

Tämä on erittäin tärkeä kohta. "Merkki" tarkoittaa uuden tietoisuuden symbolia, josta puhutaan Ilmestyskirjassa monessa muussakin kohdassa. Oleellinen osa merkkiä on "sauva", joka on symmetrinen. Se on samannäköinen riippumatta siitä onko se "oikein" vai "väärin" päin; siis onko se osoittamassa kohti kuoleman vai ikuisen elämän tietoa. Pystysauva on tietenkin sellaisenaan symmetrinen pystysuunnassa eli miksi se pitää tässä eritellä tällä tavoin? Koska kyseessä on sauva, joka jakaantuu kahteen osaan, Maan (äiti, Jin) ja Taivaan (isä, Jang) osaan. Maa ja taivas jaetaan symbolisesti vaakaviivalla.

Tämä merkki on samalla yksinkertainen Elämänpuu, joka jakaa maailman Taivaaseen ja Maahan – tai yhtä lailla Maan yläpuoliseen ja alapuoliseen maailmaan, niin että Maa on kolmas maailma kahden välissä (Midgard). Oksat ovat maanpinnan yläpuolella, juuret sen alapuolella; maanpinta on "ristin" vaaka-akseli, joka on samalla myös peili.

Puun juuret ottavat "tietoa" maasta ja oksat välittävät sen kohti taivasta, mutta pudotessaan puun hedelmät ja lehdet palautuvat maahan. Tässä on kuoleman tieto ja ikuisen elämän, ikuisen kiertokulun tieto. Juuret ja oksat ovat osia samasta ikuisesta elämästä, samasta perustotuudesta, vaikka ne fyysisesti ilmentävät ottamista ja antamista, elämää ja kuolemaa, maskuliinista ja feminiinistä.

Rakkaus = Pelko

Elämäni haastavissa tilanteissa olen vuodesta 2005 asti harrastanut keskusteluja ”itseni kanssa”. Näissä keskusteluissa oma alempi persoonani (ego) väittelee korkeamman minän (sielu) kanssa. Jälkimmäisen esittämät kommentit tulevat mieleeni spontaanisti, ja pyrin kirjoittamaan ne sensuroimatta sellaisina kuin ne tulevat. Ymmärtääkseni tämä on varsin samankaltainen prosessi kuin Neale Donald Walshin hienoissa kirjoissa Keskusteluja Jumalan kanssa. Seuraavassa on katkelma eräästä tällaisesta keskustelusta:

Miten minä sen rakkauden tuntisin? Ja mitä sillä tekisin?
Rakkautta kaikki tarvitsevat. Tarvitseminen ei ole kuitenkaan oleellista, vaan rakkaus. Vain rakkauden puute luo tarvitsemisen tunteen.
Mikä minua estää tuntemasta rakkautta ja rakastamasta??
Pelko.
Mutta minä en ymmärrä sitä pelkoa, en ymmärrä mitä pelkään. Mistä minä sen pelon tavoitan jotta voin lannistaa sen?
Unesta.
Unestako minun pitäisi etsiä pelkoa, joka estää minua kokemasta rakkautta?
Unesta sen voi löytää. Mutta ei se tarkoita, että se siellä unessa on.
Missä se sitten on?
Sinussa. Unesi näyttää sinulle itsesi.
Mutta jos unessa näen sen pelon, voinko unessa sen myös taltuttaa?
Voit ja et. Voit jos muistat, että unessa kohtaat itsesi.
Entä jos löydän sen pelon ja voitan sen. Miten sitten rakkaus tulee minun luokseni?
Se tulee itsestään. Sille avautuu tie. Pelko poistuu tieltä, jolloin tie avautuu Rakkaudelle.
Minä haluaisin uskoa. Mutta koen, että minussa on liian paljon eheyttämistä jotta mikään rakkaus riittäisi siihen.
Rakkaus riittää kaikkeen.
Miksi se ei riitä sitten sen pelon poistamiseen, joka on rakkauden tiellä?
Koska se rakkaus ei tule itsesi ulkopuolelta vaan sinusta itsestäsi. Ja rakkaus riittää sen pelon poistamiseen, koska sinä voit sen poistaa ja sinä olet rakkaus kun sen teet.
Mutta miksi minun pitäisi poistaa pelko sellaisen rakkauden tieltä, joka on jo minussa?
Siinäpä oiva kysymys!
Niin.. Siis kun oivallan että se rakkaus on jo minussa, se pelko menettää merkityksensä. Niinkö? Sehän on paradoksaalista. Koska juuri se pelko estää minua oivaltamasta sitä rakkautta ja siitähän tämä koko juttu lähti.
Niin. Rakkaus on pelko. Pelko on rakkaus.
Eivätkö ne olekaan vastakohtia?
Ne ovat kolikon kaksi puolta ja sellaisina ne ovat vastakohtia. Mutta Kolikko, jolla on kaksi puolta, on kuitenkin vain yksi kolikko. Ja siinä mielessä Pelko on Rakkaus.

Jos Isä (Jumala, Luoja) on kaikkien asioiden tekijä ja alkulähde, eivätkö silloin myös asioiden vastakkaiset olemuspuolet ole hänen ilmentymiään? Vastakohdat ovat ihmisen tapa ymmärtää asioita. Ihmiselämän keskeinen tarkoitus on ymmärtää asiat kokemuksen kautta, löytää jumalalliset totuudet oman etsimisensä kautta. Jotta olisi tarve löytää jotakin, se täytyy ensin hukata. Jotta voisi löytää valoon, täytyy ensin käydä pimeydessä. Jotta voisi tavoitella naista, täytyy kokea elämä miehen ruumiissa. Jotta voisi rakastaa miestä, täytyy elää naisena.

Mutta mitä jumalallista täydellisyyttä on siinä, että ensin hukataan jotain ja sitten taas löydetään se uudelleen? Eikö se ole täysin tarkoituksetonta? Pamela Kribben kanavoima Jeshua esittää asian valaisevasti: Löytäessään Jumalan uudestaan hukattuaan hänet ja kuljettuaan pimeydessä, ihminen luo Jumalaan – eli Jumala ihmisen kokemuksen kautta itseensä – jotakin uutta, jota täydellisessä Jumalassa ei muuten olisi. Kristus, jumalaksi tullut ihminen, on tämä uusi luomus. Jumala on täydellinen Rakkaus ja harmonia, joka sisältää kaiken. Lisää täydellisyyttä siihen voi tuoda vain siitä irtautuminen, sillä "kaikesta" (Jumalasta) puuttuu vain "kaiken puute" (irtautuminen Jumalasta). Kaikkeudesta ei tietenkään todella voi irtautua, mutta voi kokea illuusion irtautumisesta, erosta. Ja kokemus, vaikka se olisikin illuusio, on kuitenkin kokemus. Ihmisen illuusio Jumalasta irtautumisesta ja sen illuusion päättyminen – siinä on kristustietoisuuden ydinsisältö.

III ilm. 3:11 Vaikka sanoma on annettu näissä näyissä, käsi on kirjoittanut sekä pimeälle että valoisalle käärölle. Sillä tulee olemaan valon henkiä ja pimeyden henkiä ja vain tuntemalla toisen opit tuntemaan toisen. 12 Siksi saat kaiken tiedon, jotta valitessasi et pelkää sitäkään mikä on piilotettu Maan pimeisiin kammioihin.

Taivas – Maa – Ihminen -asetelmassa pyhän kolminaisuuden "poika" on ihminen lajina, kollektiivina. Kuitenkin myös ihminen itse jakaantuu kolmeksi; isä, äiti ja lapsi – siis maskuliininen, feminiininen ja neutraali. Lapsi on tosin neutraali vain siihen asti kunnes hän kypsyy sukupuolisesti, minkä jälkeen hänestä tulee potentiaalinen isä tai äiti. Ja edelleen, sama kolminaisuus on jokaisessa aikuisessa: Vaikka meillä on selkeästi joko miehen tai naisen keho, sisäisesti meissä jokaisessa on mies, nainen ja lapsi. Ja kun mennään hierarkiassa yhä eteenpäin, jokaisessa ihmisen ajatuksessa ja teossa on miehinen, naisellinen ja lapsellinen aspekti. Juuri lapsenomaisuudessa piilee todellinen rauha ja harmonia.

III ilm.6:16 Sillä Isä katseli työtään ja oli hyvin tyytyväinen. Aatamille hän synnytti Eevan. Ja Eevalle hän synnytti Aatamin, jotta kaikilla olisi tasapaino jumalallisessa suunnitelmassa. 17 Ja hän kosketti Aatamin kylkeä ja sieltä puhkesi esiin lähde.18 Ja hän kosketti Eevaa, niin että tämä tuntisi Hänen jumalallisen Rakkautensa merkin ja toisi lähteestä esiin kaikki maan jälkeläiset.

Tämän lahjan hän antoi kaikille olennoille, jopa alimmille muodoille jotta ne yhtyessään koskettaisivat jumalallista henkeä. 19 Ja tämän hän teki puhtauden merkiksi, jotta kaikki voisivat kylpeä elämän vedessä. Ja jumalallisen Rakkauden lahjan kautta Kristuksen henki tulee astumaan esiin.

Luodessaan ilmentyneen fyysisen olennon, Ihmisen, Jumala loi tasapainoisen olennon kahdesta vastavoimasta, Taivaasta ja Maasta (Ihminen kokonaisuutena on tasapainoinen, vaikka kansakuntien ja yksilöiden välillä epätasapainoa selvästikin on!). Luodessaan lapsen, kahta vastavoimaa edustavat äiti ja isä luovat tasapainoisen olennon. Ja luodessaan tasapainon omien sisäisten vastakohtiensa välillä, jokainen yksilö luo tasapainoisen ilmaisun itsestään – Kristus-energian.

Sisäisen miehen ja naisen tasapainottaminen on samalla sisäisen lapsen parantamista, koska sisäisen lapsen haavat ovat seurausta vastavoimien epätasapainosta. Vaikka jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset ja toisistaan paljonkin poikkeavat traumat (haavat), kaikkien traumojen taustalla on epätasapainon historia. Nykyihmisillä tämä epätasapaino liittyy yleensä maskuliinisen energian väärinkäyttöön feminiinisen energian alistamiseksi. Tämä epätasapaino on siirtynyt sukupolvelta toisille tuhansien vuosien ajan. Kristinusko kutsuu sitä perisynniksi.

Parantaessaan sisäisen lapsen itsessään, ihmisyksilö katkaisee tämän ketjun ja valmistuu siirtymään sellaiseen olemassaolon tasoon, jossa epätasapainoa (ja siitä aiheutuvaa traumaattisuutta) ei enää ole. Tämä olemassaolon taso on kristustietoisuus, ja maailma jonka tämä tietoisuus synnyttää, on Ilmestyskirjan "Kultainen kaupunki". Alkemistin täytyy vain oppia oikea tapa yhdistää nämä metallit, niin että lopputulos on "kultainen keskitie", tasapaino.

Jeesus esikuvana

Ilmestyksen käärön avaaminen alkoi kuvauksella uhratusta karitsasta (kts. sivu ???). Karitsa seitsemine sarvineen ja silmineen on symbolinen mielikuva Jeesuksesta, joka maallisen kärsimyksensä kautta on saavuttanut valaistumisen, jumalallisen ymmärryskyvyn. Tätä kautta hänellä on kyky ottaa vastaan ja ymmärtää tämä korkeatasoinen tieto. Samaan pääsevät myyttien Väinämöinen-Lemminkäinen, Osiris, Baldur ja kuningas Arthur. Kun kristustietoisuudesta on tulossa nykyajan ihmisen tietoisuus, meistä kaikista voi tulla näiden sinettien murtajia omalla henkilökohtaisella tasollamme.

Kristus-symboliikan ydin on se, että aineeton tietoisuus tulee lihaksi ja kokee fyysisen tason pimeyden, löytääkseen oman kokemuksensa kautta tiensä takaisin valoon: Sinä olet lunastanut meidät Jumalalle veresi kautta. Kaikki, jotka kykenevät astumaan tälle polulle, voivat tulla eläviksi Kristuksiksi ja näin heistä tulee "Jumalan kuninkaita ja pappeja".

Kun tietoisuus laskeutuu viattomasta "esidualistisesta karitsan tilasta” materian, kaksinaisuuden ja kärsimyksen maailmaan, kyseessä on suuri uhraus. Väinämöisen Puhuvassa Puussa (s.273) esitin, että karitsa on ilmentymätön, taivaallinen tietoisuus, joka ei vielä ole ”langennut” hyvä ja pahan kaksinaisuuteen. Jousimies ampuu karitsan alas taivaalta, jolloin tietoisuus jakaantuu taivaalliseksi ja maalliseksi; samalla jousimies itse jakaantuu dualistiseksi olennoksi, jolla on nelijalkaisen eläimen alaruumis ja ihmisen yläruumis (jousimies mielletään yleensä kentauriksi). Leijonassa nämä kaksi vastakkaista tulta yhtyvät (oinas, leijona ja jousimies ovat astrologiassa tulimerkit).

Jeesuksen tarina on toisinto myytistä, joka esiintyy kaikissa tunnetuissa varhaiskulttuureissa tavalla tai toisella, alkaen varhaisista Sumerin ja Egyptin kulttuureista. Jeesuksen kohdalla oleellista oli tämän myytin tuleminen lihaksi – Kristus syttyi elämään tavallisessa ihmisessä. Jeesus toteutti myytin konkreettisessa maailmassa (Malkhutissa) ja täten näytti, että jokainen ihminen kykenee astumaan kristustietoisuuteen.

Kalevalassa jousimies Joukahainen ampuu taivaalta alas karitsa Väinämöisen. Kristus-Lemminkäisen hahmossa vastavoimat tasoittuvat ”Leijonasydämen” eli Ilmarisen avulla. Egyptin mytologiassa Seth tappaa Osiriksen ja Horus tuo Ra'n avulla tasapainon. Eddassa Loki tappaa Baldurin, joka Thorin avulla palauttaa tasapainon. C.S.Lewisin rakastetuissa Narnia-tarinoissa Kristus-hahmona on leijona Aslan (nimi tarkoittaa leijonaa turkin kielellä).

Kun maallistuneen ihmisen tulinen sydän Elämänpuun katketessa kiepahti palleakeskukseen, se muuttui ego-jousimieheksi/Joukahaiseksi ja uhrikaritsan merkitys unohtui. Egosta käsin toimiva ihminen on tuottanut valtavasti kärsimystä ja aikojen saatossa kaikki ovat saaneet kokea sekä hyökkääjän ja alistajan (jousimies) että alistuvan uhrin (karitsa) roolit moneen moneen kertaan. Nyt näistä rooleista on itse kunkin aika luopua ja löytää tie takaisin leijonan sydämeen!

Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, erityisesti siinä kaoottisessa maailmassa, jonka Joukahainen ja Kullervo ovat ympärillemme rakentaneet. Mutta se on mahdollista ja aikanaan me kaikki tulemme sen tekemään.