KATKELMIA KIRJASTA
VÄINÄMÖISEN PUHUVA PUU

Veli Martin Keitel, 2010

ja sen osasta
UUSIPUU: TAMMI

(Tätä tekstitiedostoa saa levittää vapaasti, kunhan et poista etkä lisää siihen mitään)

http://www.martinkeitel.net/puhuvapuu

Katkelmat eivät ole samassa järjestyksessä, eivätkä täsmälleen samassa muodossa kuin lopullisessa kirjassa!


Luomisen alku

Luomistarinoiden alussa on "kaaos", "alkumeri" tai "tyhjyys". Kaaos on tila, jossa mikään ei ole jäsentynyt, kaikki on sekaisin - mutta samalla kaikki on yhtä homogeenista massaa. Mikään ei siinä erotu omaksi yksikökseen. Siinä on kaikki ja ei mitään, kaiken mahdollisen potentiaali sitoutuneena olemattomaan, Jumalan ykseys. Yksinkertainen nimi ykseyttä kuvaavalle jumalalle on Kabbalassa käytetty Ain.

Ain ei tee mitään johtopäätöksiä, koska johtopäätöksien tekeminen edellyttää tapahtumasarjaa tai muutosta. Ilman aikaa ja tilaa ei voi olla muutosta. Tavallaan tämä tietoisuus on yksin... mutta ei siinä mielessä että se olisi erillään muista, koska muita ei ole. Siis samalla kun se on yksin, se on myös kaikki mitä on eli se ei voi kokea yksinäisyyttä; se ei ole erossa mistään. Pikemmin kuin "yksin" se on "ykseys"... eli "kaikkeus" ja "ei mitään". Ilman aikaa se ei ole myöskään olemassa ennen tai jälkeen mitään. Se vain on, aina. Se on nolla ja yksi. Se on alku ja loppu, "alfa ja omega". Sitä voidaan kutsua Jumalaksi. Mutta välttääksemme uskonnollisia assosiaatioita, kutsukaamme sitä tässä vaiheessa Ainoaksi (vrt. "Ain").

...

Ñ-äänteestä tulevat sanat An, En, Un, One, Ein, (kaikki tarkoittavat numeroa yksi eri kielillä) ja Na, Ne, Non, Ni (nolla tai negaatio eri kielillä). Kun suomeksi sanotaan no, se tarkoittaa jonkin puuttumista, olemattomuutta. Kun puuttuva asia löytyy, se on. Ajattomuus ja ikuisuus voidaan ilmaista ain (aina). Yhtä ja nollaa tarkoittavat sanat esiintyvät muinaisten myyttien luojajumalan (1, An) ja alkutyhjyyden (0, Na) nimissä. Siis kun vokaali laitetaan Ñ:n eteen, se on yksi; kun vokaali laitetaan perään, siitä tulee nolla. Sanat, joissa vokaali on Ñ:n molemmin puolin, kuvaavat Ainoaa parhaiten. siksi siis valitsin juuri sanan "ainoa" (joka voisi olla yhtä hyvin ainoo tai Aino). Myös italian uno olisi sopiva sana.

Suomalaisittain "Ain" kuvastaa ajatonta, muotoutumatonta luojan olemusta. Se on yksi ja "ainoo" alkuperäinen tietoisuus. Niinpä se on myös Kalevalan sankareiden tavoittelema Aino. Miehille Aino on se ainoa oikea nainen, jonka tavoittamalla mies voi löytää tiensä takaisin onneen ja ainaisuuteen, naisille tavoiteltava mies on Väinö. Ainoossa on myös kaiken aineen alku.

Ainoaa Ainoa on nykyihmisen vaikea ymmärtää, siksipä se on päässyt unhoon ja siitä on tullut uni. Se on kuin Kalevalan Untamo, kadotettu aika. Aino hukkuu Väinöltä, mikä sekin kuvastaa ainoon tiedon unohtumista. Aino edustaa sisäistä ymmärrystä ja intuitiota, joka on ennen kaikkea naisen ominaisuus. Ulkoisen kokemuksen korostuminen johtaa patriarkaaliseen aikakauteen, josta sisäisen olemisen "Ainoa Onni" on hukkunut. Elias Lönnrot esittelee Ainon Joukahaisen sisarena. Joukahainen tällöin edustaa ulkoista itseä, ja Aino sisäistä minää.

...

Jin ja Jang - eli Aino ja Väinö

Jos koitat tehdä äänteet N ja Ng ilman vokaalia ("Nnn" ja "Nngg"), ne alkavat kuulostaa yllättävästi vokaaleilta I (tai E) ja A! Kun tämä otetaan huomioon, ne voitaisiin merkitä myös in ja ang. Tai...

Jin ja Jang

Jin ja Jang ovat kiinalaisessa filosofiassa maailman kaksi vastavoimaa. Jin (Yin) on vastaanottava eli feminiininen, Jang on liikkeellepaneva eli maskuliininen voima. Kuitenkin Jin-Jang-symbolissa sekä musta että valkoinen osa sisältää itsessään myös vastapuolen. Tämä osoittaa myös muinaisten kiinalaisten ymmärtäneen, että maa ja vesi tai maskuliininen ja feminiininen ovat perimmiltään vastakohtia vain suhteellisessa mielessä, ei absoluuttisessa!

On lukuisia alkuvoimaisia sanoja ja jumalten nimiä, joissa Ñ ja ß esiintyvät. Tosin nyt on muistettava, että muissakin kielissä kuin suomessa nämä äänteet on korvattu M- ja N-äänteillä; mutta esim. sumerin kielestä ß löytyy. Alkuperäisempi järjestys on NM; tästä tulee sumerilainen luojajumala Nammu ja Luojan "kätketty" nimi (jota en tässä sen tarkemmin paljasta, mutta oikeastaan kuitenkin jo paljastin). Kun järjestystä vaihdetaan, saadaan Amun tai Amon eli egyptiläisten korkein jumala. Myös Manu (Intia) ja Manitou (intiaanit, eskimot) ovat nimiä luojajumalalle. Latinan/kreikan sana mono (yksi tai ainoa) sopii sekin kuvioon.

On suorastaan ällistyttävää kuinka hyvin kiinalaista jin-jang-käsitettää heijastaa skandinaavisen luomistaruston Ginnungagap. Se oli viikinkien mytologiassa alkutyhjyys, josta kaikki syntyi. Siinä loppuosa gap tarkoittaa kitaa tai kuilua, joten Ginnungagap voitaisiin sanoa "Jin-Jang-gap" eli kahden vastavoiman potentiaalin sisältävä tyhjyys.

Suomeksi sama ilmaistaan sanalla Muna. Hyvin monissa luomismyyteissä maailman luomisen alussa on Muna, joka sitten halkeaa kahtia (maaksi ja taivaaksi) ja Munan sisältä kuoriutuvat maailman rakennusaineet. Kalevalassa Munasta kuoriutuu Väinö. Huomataan, että ß voidaan ääntää myös V:ksi. V ja B kuulostavat lähes täsmälleen samalta, vaikka ne tehdään eri tavoin.

Kun Ñ:stä tulee ß, AiÑosta tulee ßai-Ño - eli Väinö.

Ensimmäinen kolminaisuus oli "piilevänä" Ainoassa itsessään, toinen kolminaisuus on Munassa, yhdistyneenä. Munan muotokin on kuin pyöristetty kolmio! Muotona se on kuitenkin vain idean muoto, sillä mennessä on edelleen kysymys vain olemattomuuden ja olemisen käsitteistä. Tämä muna ei ole vielä näin aamuna muotona, sillä kun muodosta puuttuu keskeltä T, ainoo muna on vain Ainoo muuna. Koska se kuitenkin jo sisältää näkemisen ja kokemisen periaatteen, se voi mieltää itsensä ja on näin Minä, vaikkakin toistaiseksi...

Ainoa Minä.

...

Kaksi

P:n kautta mennään T:hen.. ja syntyy Tuo Toinen Tuossa. D ja T ovat ilman elementtiä. Liikkeelle lähteminen, liikkuminen, liikkeessä oleminen.. eriytyminen, jakaantuminen, vastakohtaisuus liittyvät siihen. Dalet neutraalina ilman elementtinä (koska ollaan Azilutissa) ei vielä liiku, vaan on vasta tien alku, portti. Toisin ilmaistuna siinä on sekä sisäänpäin lähtevä liike (D) että ulospäin lähtevä liike (T) samanaikaisesti. Ja koska Gimel myöskin on sekä G että P, olemme yhä ykseyden maailmassa, jossa kaksinaisuus on kätkettynä, mystisenä. Meidän pitää katsoa tätä ykseysmaailmaa kaksinaisuuden kautta, koska emme osaa ajatella muutoin! Niinpä Voimme sitten halutessamme korostaa äänteen feminiinistä tai maskuliinista energiaa valitsemalla äännämmekö kirjaimen ponnekkaasti ja vahvati (maskuliininen) vai pehmeästi (feminiininen).

Koska D ja T ilmaisevat eriytymistä, numeroa 2 tarkoittavat sanat alkavat jommalla kummalla kirjaimella: Te, Tu, Du, Deux, Two, Två, Tuo - mitä kieltä sitten käytätkin (edelleenkään vokaalilla ei ole merkitystä). Kaksinaisuus syntyy, kun ykseys alkaa luomaan tai "säteilemään" itsestään jotakin ulkopuolelleen. Alkuperäisestä An-jumalasta erkaantuvat Egyptin neitseellinen alkuäiti Neit (N-T) ja myöhemmin öisen taivaan jumalatar Nut (Egypti). Neit on tietenkin suomenkielessä neitsyt / neiti / neito! Näkisin, että Neit on Kalevalan "kultainen neito", joka sateenkaaren päällä istuen kutoo kultaista kangasta. Nut ja Neftys kuvaavat muodon maailmaan "langennutta" Pohjan neitoa (jolla on melko suuri rooli kirjassa Puhuvan Puun Lapset).

D/T = 2

Nut ja Neit ovat myös kantasanat yötä tarkoittaville sanoille "notte" (italia), "nuit" (ranska), "night" (englanti), "natt" (ruotsi) jne. Ja edelleen niistä tulevat kieltoa ja negaatiota tarkoittavat sanat "not" (engl) ja "njet" (venäjä). Yö on "negatiivinen" Jin-energia maailmassa, jota katsotaan kahden polariteetin kautta. Suomenkielen sana "nyt" on olematon hetki menneisyyden ja tulevaisuuden välissä. Kirjain N näissä sanoissa korostaa sisäänpäin suuntautumista, naisellisuutta.

Neito on Noita, joka loihtii Tien ykseydestä ulos.. valosta pimeyteen ja takaisin.

Tu sumerin kielessä tarkoittaa syntymää ja synnyttämistä tai luomista (vrt. "tuottaa"), ti on "elämä". Iti taas tarkoittaa kuuta tai kuunvaloa. Eipä meidän siis tarvitse sen enempää ihmetellä suomen äiti-sanan alkuperää! Sumerien Gilgamesh-eepoksessa käy lisäksi ilmi, että Taivaan jumala Anun puoliso on Antu. Edellisen pohjalta hän on "An 2", elämää synnyttävä ja kantava jumalatar. Antu on "Ñ2" eli toinen Ñ, mutta samalla 1-2 eli englantilaisittain "one-two" (lausutaan "uantuu").

...

Aika

Voimme ajatella, että kaikki nämä luomisen vaiheet ovat koko ajan olemassa todellisuuden eri ulottuvuuksina, iättömässä ainaisuudessa. "Ai naisuudessa?" Kyllä, sillä ajattomuus on sisäinen, feminiininen tila, "naisuus". Ajattomuutta kuvaavat myös sanat hetki ja heti. Vaikka ne ovat aikaan liittyviä käsitteitä, niihin ei sisällyt ajan kulumista - vain ajan henki! Kaksinaisuuden maailmassa koemme ajan toisin kuin muut ulottuvuudet; emme voi pysähtyä ajassa, emmekä liikkua siinä kuin yhteen suuntaan... vai voimmeko sittenkin??

Heprean He on kuin egyptiläisten jumala Heh, joka yhdessä puolisonsa Hauhet kanssa edustaa alkukaaoksen ikuisuutta. Heh ja Hauhet ovat ikuisen ajan ulos- ja sisäänhengitys. Samalla ne luovat ajankulun. Kun Väinämöinen Antero Vipusen vatsassa rakentaa vaatteistaan pajan, hihoista tulee palkeet ajan hengityksen tuottamiseksi. Sana "hihat" on tässä symbolisessa merkityksessä hyvin lähellä jumalan Hauhet luonnetta! Näitä jumalia kuvataan paviaanilla (Egyptiläisten Babi-jumala), joka katselee nousevaa tai laskevaa aurinkoa. Babi itsessään edustaa maskuliinista liikkeellepanevaa tahto-energiaa. Tämä "tahdon paviaani" aloittaa luomisen ensimmäisen päivän, siksi on sopivaa että se katselee nousevaa aurinkoa.

Aika on yksinkertaisimmillaan edestakaista liikettä olemattoman ja olevaisen, sisäisen ja ulkoisen, nollan ja yhden välillä. Kun voimme ajatella, että nolla muuttuu yhdeksi ja takaisin nollaksi, käsittämätön ykseys (jossa nolla on yksi) muuttuu käsitettäväksi "kakseudeksi". Aika muuntaa ykseyden dualistisuudeksi, kahden vastakohdan vaihteluksi. Tämä edestakainen liike, hengitys, on kaiken elämän ja olemisen keskeinen ominaisuus. Laajeneminen ja supistuminen, ulos ja sisään.

...

B vai V?

Muistetaanpa, että B ja V ovat kovasti samankaltaisia ja monissa kielissä niitä ei ole erikseen! Niinpä esimerkiksi egyptin käsite Ba (henki) voidaan aivan hyvin kirjoittaa myös Va. Mitä eroa sitten on heprean kirjaimilla Bet (ß) ja Vav? ß on hyvin pehmeä äänne, kuin pieni puhallus (kokeile ja huomaat, kuinka B ja V ovat tällöin yksi ja sama ääni). Vav on kovempi, tiukempi V, mutta yhtä lailla kovempi ja tiukempi B - tosin nyt B ja V voidaan jo jotenkin erottaa toisistaan. Jos V-äänteeseen lisätään ulospäin suuntautuvaa voimaa, siitä tulee F. Jos B:lle tehdään samoin, siitä tulee P. Heprean äänne Pe äännetään joko P tai F, mutta nyt nämä kaksi äännettä jo selvästi erottuvat toisistaan.

Sumerin ja suomen hätkähdyttävää samankaltaisuutta osoittaa se, että sumerin sana ab - siis av - tarkoittaa ikkunaa tai aukkoa, eli Avaavaa. Aivan kuten heprean Vav. Toisaalta ub tai uv tarkoittaa reikää tai rotkoa. Eivätkö tähän sovi erinomaisesti suomen sanat upota ja uve (uve-avanto)? Kaiken kukkuraksi sumerissa on ovea tai sisäänkäyntiä tarkoittava sana ig. Eikö se olekin suomeksi ikkuna?

...

Ra

Värähtelevä ja energinen R on erittäin tärkeä tekijä luomisessa, sillä se synnyttää ensimmäisen kuuluvan äänen ja näkyvän valon! Kaikki ääni ja valo ja värit ovat nimittäin värähtelyä. Niinpä nyt ensimmäinen aamu tulee näkyväksi eli aamu "saa Ra'n" eli sarastaa. Ja todellakin tämän auringon värähtelevän valon ja lämmön kuningas on egyptiläinen aurinkojumala Ra! "Aamun au-Ra" on toisinsanoen Ra:n syntyminen Amun -munasta!

Chet = Ra

Värähtelyn taajuuden kasvaessa saavutetaan lopulta taajuudet jotka ulottuvat näkyvän valon tasolle. Tosin on pidettävä mielessä, että valon näkyminen vain tiettyjen taajuusrajojen sisällä on ihmisen näköaistin rajoituksista johtuva ilmiö. Näkyvästä valosta matalinta värähtelyä edustava väri on punainen. Tämän värin kantasana on rosa, josta myös suomenkielessä käytetty sana roosa ja siitä johdettu ruusu. Tämä sopii hyvin mainittuun sarastukseen.´Vastaavasti R:n värähtelyn kiihtyessä äänenä, se alkaa lopulta soimaan jatkuvana äänenä, jonka värähtelyn nopeus vaikuttaa siihen, miten "korkeana" tai "matalana" äänen kuulemme. Kuuloaistimme on näköäistin lailla rajoittunut, siten että vain tietylle taajuusalueelle sijoittuvat värähtelyt kuullaan äänenä. Aistien havaintokyvyn alittavia värähtelyitä kutsutaan infraääniksi ja infrapunaksi (punaista väriä matalammat taajuudet), sen ylittäviä värähtelyitä taas ultraääniksi ja ultravioletiksi (violettia väriä korkeammat taajuudet).

Värähtelevän H:n elämävoima ilmenee sumerin sanoissa He - "paljon" ja Hul - "iloita". Viikinkien jumala Angurboda ("vihan syntymä") synnytti kammottavat hirviöt Jörmungandur (maailmankäärme), Hel (Manalan valtiatar) ja Fenrir (hallitsematon elämänenergia suden hahmossa). Tämä kertoo siitä, kuinka Ra'n energia dualistisessa maailmassa kääntyy helposti tuhoavaksi. Ra selvästi erottaakin aikaisemmin yhdistyneet vastavoimat toisistaan. Ra:n tytäl Hel (tai Hel) on puoliksi punainen, puoliksi sininen (matala ja korkea värähtely, tai maa ja taivas). Hän on siis kaksinaisuuden jumalatar.

Hul (sumer) = "ilo, onni", mutta myös "pahuus, ilkeys"

Kaksinaisuudessa ainoastaan molempien ääripäiden yhdistäminen tuottaa kokonaisuuden - ja pyhyyden. Tämä on vastoin kristillistä dogmatiikkaa, jossa pyhyys liitetään vain taivaaseen, asteikon yläpäähän. Sumerin sanan Hul hätkähdyttävä kaksinaisuus on suorastaan hullua! Kun näemme ihmisen, jossa viha ja rakkaus tai ilo ja suru sekoittuvat epämääräisesti toisiinsa, sanomme häntä hulluksi. Kenties tällaisessa hulluuden tilassa tämä hullu kuitenkin ilmentää jonkinlaista ykseyden olotilaa, jota me kaksinaisuudessa elävät järkevät ihmiset emme ymmärrä!

...

Tuuli ja Aalto, ilman ja veden liike tilassa

Kun T-äänne ja Tie kulkee L-tilassa, siitä tulee T-L eli Tuu-Li. Ilman elementti on nyt astetta vähemmän abstrakti, se on herännyt e-Loon ja i-Loon. Samoin käy sisäänpäin kulkevalle "Dielle". Suomen kirjoituksessa kun ei D-kirjainta käytetä, vastakohtaisuus ulospäin suuntautuvalle ajatuksen tielle tulee kuitenkin esille, kun T ja L vaihdetaan päinvastaiseen järjestykseen L-T. Näin saamme sanan aaL-To. Aallossa, veden lainehdinnassa vesi-elementti elää ja liikkuu. Samalla sisäänpäin vetäytyminen vie lähemmäs yötä ja eli päivän kuoloa, kuun aikaa kuu-oloa. Eli L-T saa myös ilmentymän sanassa iL-Ta.

"Mie-Li on sisäinen valo tai sisäinen tila, josta Tuu-Li ajattaa eli ajattelee aatosta eteenpäin."

...

Vesica Piscis, Isis ja Osiris

Vesican kaksi S-ympyrää synnyttävät nimen Isis. Isis oli Egyptissä äidin korkein arkkityyppi; olento, joka kykenee synnyttämään jotakin uutta yhdistämällä kaksi vastakkaista energiaa. Kun R tai Ra tulee kahden S:n väliin, Isis täydentyy muotoon "S-R-Sh" eli Osiris - isä. Tässä kohtaa voimme puhua Isiksen ja Osiriksen ensimmäisistä ilmentymistä geometrisella, arkkityyppisellä tasolla. Nämä kaksi hahmoa ovat ensimmäiset maskuliininen ja feminiininen olemus, joilla on ylä- ja alavartalo - ne ovat siis jo lähempänä ihmistä kuin tähän mennessä esiintyneet vastakohtaiset olemukset.

Myöhemmin Isis ja Osiris ilmentyät uusina inkarnaatioina, "toisena aaltona" muodon maailmassa, ja sitten he yhdessä synnyttävät pojan, Horuksen. Horus on Ra:n vastine muodon maailmassa ja ottaakin Ra:n paikan auringon jumalana. Vaikka Isis ja Osiris luomistarinassa ovat Ra'n lapsia, heidät mielletään kuitenkin ensisijaisesti ihmiskunnan äidiksi ja isäksi.

Heprean seuraavat kirjainparit ovat mem-mem sofit ja nun-nun sofit. Näitä seuraa samekh. Kun tähän otetaan mukaan pariskunnat he-chet ja kaf-kaf sofit, voimme löytää hämmästyttävän vastaavuuden Egyptin Ogdoadin kanssa:

Heh-Hauhet = he-chet
Kek-Kauket = kaf-kaf sofit
Amun-Amaunet = mem-mem sofit
Nun-Naunet = nun-nun sofit

Kun kaikki nämä heprean äänteet on käyty läpi, voimme todeta että luomisen kaksi hengitystä ovat tulleet päätökseen kaksinkertaisen Vesica Piscis ympyrän muodossa, jota kuvaa kirjain samekh. Tämä on hyvin lähellä kabbalistisen elämänpuun merkityksellistä sefiraa Chokmah, joka nimenomaan on holografinen kuva koko elämänpuusta; sen "ylä- ja alaruumiista". Vastaavanlainen kokonaisuutta kuvaava hahmo on Kalevalan Kokko, jonka toinen siipii viistää taivaita ja toinen vettä ja luotoja.

Tuuli ja Aalto synnyttävät kaksi S-ympyrää, kaksi alkumerta, jolloin Tiamat muuttuu muotoon "Samas". Näin löydämme merkityksen Kalevalan maailmanpylvästä tarkoittavallle sanalle Sammas. Se on elämänpuun runko, joka yhdistää ylemmän ja alemman maailman toisiinsa. Sammas ja Tiamat epäilemättä ovat siis lähtöisin "Samast lähteest"! Sumerilaisessa ja babylonialaisessa mytologiassa on kaksi muutakin elämänpuuta kuvaavaa hahmoa: auringonjumala Shamash sekä manalaan laskeutuva ja sieltä ylösnouseva jumala Tammuz (tai Dumuzi).

...

Kolmio ja Kuolema

Sanat kolme ja siitä johtuva kolmio seuraavat hienosti järjestyksessä heprean aakkosia kaf, lamed ja mem eli K, L ja M. Totesimme, että K tarkoittaa keskipistettä. Ensimmäisen ympyrän keskipiste hahmottui, kun oli muodostettu ympyrä S ja aloitettu sisäänpäin vetäytyvä liike M:llä - vasta kehän muodostuttua voidaan puhua keskipisteestä K! Kun uusi uloshengitys lähtee tästä K:sta etenemään ympyrän sisään muodostuvaan tilaan L, se päätyy kahden ympyrän leikkauspisteeseen, josta taas alkaa seuraava sisäänhengitys (M). (kuva???)

K-L-M tuottaa myös sanan kuolema ja siihen liittyvät käsitteet kalma, kalmo, kylmä, kelmeä. Näissä tuo kuoleman pimeys liittyy nimenomaan K-äänteeseen. Kun ulos- ja sisäänhengityksen jälkeen pysähdytään ympyrän keskelle, ollaan kuolemassa ja pimeydessä. Kun valon hallitsija on Aurinko Ra, pimeyden hallitsija on Kuu (K). Kuoleminen vie samalla hyvin lähelle ykseyttä N, josta uloshengitys alun perin lähti liikkeelle! Tämä kuolema on siis jo aiemmin mainittu "toinen ykseys" (tai "kakseus") N-T, josta nimensä saa egyptiläisten yötaivaan jumalatar Nut ja josta sittemmin juontuvat myös yötä tarkoittavat sanat "night", "notte" jne.

Kuolema ei kuitenkaan ole pysyvä tila, vaan portti vanhan ja uuden maailman välillä. Kun K jätetään taakse, jäljelle jäävät L ja M, jolloin kuolemasta tulee elämä ja olema. Kuolema on siis "ku olema" tai "ku elämä"! Kylmästä tulee "ylma" eli ilma, joka leijuu "yl maan". Suomen ilma-sana ei siis viittaa niinkään ilman värähtelyyn (kuten vaikka sana "air") kuin "maan yllä olevaan tilaan".

...

An ja Ki - Taivas ja Maa

Luomistarinan jatkon kannalta käsite Ki tai Ke on erittäin tärkeä ymmärtää. Sumerilaisessa myytissä An-shar ja Ki-shar ovat taivaallinen ja maallinen arkkityyppi (pallo ja kolmio-tetraedri). Näistä heijastuvat Taivas ja Maa siis ovat yksinkertaisesti "An" ja "Ki" (Ki niinkuin "kiinteä", Ki-An niinkuin "kiinteä aine").

Elämänpuun taivasmaailman An ja maa-vesi-maailman Ki hallitsijat ovat nimeltään joko Anu ja Kingu (Babylonia) tai Enlil ja Enki (Sumer). Enlil on valon ja tuulen herra (sumerin kielessä "En"=herra, "Li"=loistaa, "Lil"=tuuli), Enki on pimeyden ja maan jumala. Enlil esitellään Nippurin ja Enki Eridun kaupungin herrana. Eridu selvästikin on kantasana nykykielten maata tai Maapalloa tarkoittaville sanoille (engl. "Earth", saks. "Erde", ruots. "Jord"), jonka hallitsijaksi Enki hyvin sopii.

Egyptiläinen sana "Ankh" voidaan helposti "pyöristää" muotoon "An-Ki", jolloin se on sumerilaisittain taivaan ja maan liitto. Sumerilaiset jumalolennot ryhmänä tunnetaan nimellä Anunnaki - "Anun-na-ki", joka tarkoittaa siis "taivaasta maahan tulevia olentoja/ihmisiä". Ankh-ristissä nähdään munan ja kolmio, jotka on erotettu toisistaan vaakaviivalla (kuva???). Muna edustaa korkeinta kolminaisuutta (Ain Sof), kolmio ideamaailmassa ilmenevää kolminaisuutta (Kether). Vaakaviiva tekee muodosta nelisakaraisen ristin, mikä ehkä viittaa näkyvän maailman neljään elementtiin ja ilmansuuntaan. Vastaavanlaisen kahtiajaon Egyptiläiset näkivät myös pyhässä maassaan; Ylä- ja Ala-Egypti (pyhän elämänjoen Niilin ylä- ja alajuoksulla). Kahden Egyptin yhdistäminen yhtenäiseksi Egyptin valtakunnaksi sekin kuvastaa taivaan ja maan yhdistämistä.

...

Iso Tammi ja Sampo - Elämänpuu Kalevalassa

Suomen Kalevalassa Elämänpuu on esillä monessakin muodossa. Vahvimmin se kuitenkin ilmenee Ison Tammen hahmossa. Kalevalan Isolla tammella on kolme "tasaista oksaa, omena joka oksalla" ja kolme juurta. Omenat tammen oksilla vastaavat kabbalistisen elämänpuun sefiroita, arkkityyppisiä energioita (taivaallinen kolmiyhteys), joita Kotka Tammen latvassa kolmella sulallaan iskee. "Kenpä siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen; kenpä siitä latvan taittoi, taittoi ikuisen taian; kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen lemmen". Oksa, latva ja lehvä ovat Elämänpuun yläosan kolme haaraa, joiden päässä pyhät omenat keikkuvat.

Ison tammen runko on Sammas-pylväs. Se sisältää myös sen, mitä on puun ylä- ja alapuolella, eli taivaisen "kirjokannen" ja maisen kirjokannen. Kirjokannet ovat siis taivaankaari ja alisen maailman pohja, koko maailman eli maa-ilman rajat. Maa-ilma on näin yhdistelmä oksien taivastasosta (ilma) ja juurten maatasosta. Sana "kirjokansi" viittaa kaikkeen siihen kirjavuuteen ja elämänkirjoon, mitä näiden kansien välistä löytyy. Kirjokannet kuuluvat tunnetusti ihmeelliseen Sampoon. Sampo on oman näkemykseni mukaan "Elämänpuu ajassa ja ihmisessä"; Sammon taonta on ihmisen evoluutio dualistisessa maailmassa, tulen maailmassa (katso Puhuvan Puun Lapset). Tammi sen sijaan edustaa Elämänpuuta kosmisena rakenteena, johon kaikki maailman ilmiöt perustuvat.

Sanat Sammas, Sampo ja Tammi muistuttavatkin toisiaan. T on liike, S on liikkeen tulos. Babylonialaisilla Tiamat-lohikäärme on Elämänpuu liikkeessä ja Shamash on Elämänpuun kahta puoliskoa hallitseva auringonjumala. Kun Shamash eli Sammas jakautuu kahtia, siitä jää maalliseen maailmaan puolikas eli "Sam". Sammon takominen on tavallaan pyrkimys saattaa Sampo taas täydelliseksi, joten sanan lopussa oleva "Po" voi kuvata sitä "ponnistusta", jolla "Sam" eheytetään. Koska S ja T ovat lähellä toisiaan merkitykseltään, Sampo ja Tammipuu ovat sanoina myös hyvin läheisiä ("Sam-puu ja Tam-puu").

...

Katsotaanpa nyt uudestaan runoa Ainon äidin itkemisestä:

Kasvoipa jokea kolme itkemistänsä vesistä, läpi päänsä lähtemistä, alta kulmain kulkemista. Kasvoipa joka jokehen kolme koskea tulista, joka kosken kuohunnalle kolme luotoa kohosi, joka luo'on partahalle kunnas kultainen yleni, kunki kunnahan kukulle kasvoi kolme koivahaista, kunki koivun latvasehen kolme kullaista käkeä.

Äiti itkee, koska Aino on hukkunut. Toisin sanoen Ain Sof hukkuu Elämänpuun muotoutuessa uuteen muotoon - Elämänpuussa alkuperäinen Ain Sof ei enää ole mukana, se on "hukkunut". Jos Aino on rinnastettavissa Ain Sofiin, Ainon äiti on Ilmatar, tyhjyys josta Aino ja Väinö ovat syntyneet. Itkemisestä seuraa kolme jokea, kolme maailmaa. Nämä sijoittuvat äidin "kulmain alle", mikä sopii Elämänpuun rakenteeseen, sillä Ain Sof ja sitä edeltävä tyhjyys sijoittuvat Puun yläpuolelle. Jokaiseen jokeen kasvaa "kolme koskea tulista", joka voi tarkoittaa tulisia koskia mutta myös "tulista syntyviä" koskia. Joka tapauksessa kosket syntyvät, kun rauhallisesti virtaavaan jokeen lisätään tuli-elementin värähtelyä ja voimaa.

Elämänpuuta vasten katsottuna kolme jokea ovat kuin kolme maailmaa Azilut, Beriah ja Yetzirah; kolme koskea ovat kussakin maailmassa syntyvät uudet sefirat. Kukin sefira taas jakaantuu edelleen kolmeen osaan, mutta nyt siirrytään vedestä jo maahan (luoto ja kunnas). Tässä voidaan taas nähdä myös liike ainettomasta ilman elementistä veden kautta aineelliseen maahan, sillä äiti Ilmatar (1) itkee vedet (2), joista nousevat maat (3).

Myös Raamatun Genesiksessä kerrotaan, että Eedenistä lähtee joki. Eeden on paratiisi, jossa vallitsee ykseyden harmonia. Ilmatar on tämän ykseyden korkein olemus, joten Eedenin joki on kuin Ilmattaren itkemät vedet. Genesiksen mukaan joki jakautuu neljään haaraan, ei kolmeen. Tässä ei välttämättä ole ristiriitaa. Pyhässä geometriassa yksi jakautuu kolmeksi, ykseys kolminaisuudeksi. Eedenin joki tai Ilmattaren itkemä vesi on yksi, joka haarautuu kolmeksi. Yhteensä tällöin vesiä on neljä.

Eedenin joen haaroista ensimmäinen onkin erityinen: Ensimmäisen nimi on Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa; ja sen maan kulta on hyvää (Genesis, 2:11-12). "Havila" viittaa selvästi Eevaan (hepreaksi Hava), "hyvä kulta" taas kuvaa ykseyden tasapainoista tilaa. Eeva ennen syntiinlankeemusta vastaa Ainoa ennen hukkumista. Voimme siis ajatella, että joen ensimmäinen "haara" on alkuperäinen joki, josta kolme muuta haarautuvat.

...

Elämänpuu ihmisen ruumiina

Jako kolmeen ja neljään elementtiin toteutuvat ihmisen kehon seitsemässä päächakrassa (kolme ylempää ja neljä alempaa). Alkuihmisellä ei ole sukupuolta, koska se ei ole vielä astunut dualistiseen vastakohtien maailmaan. Juutalaisen luomiskertomuksen alkuihminen oli Aatami, Adam. Heprean kielen adamah tarkoittaa nimenomaan ihmistä, ei pelkästään miestä. Erotukseksi miehisestä Adamista jakamatonta alkuihmistä voidaan kutsua nimellä "Adam Kadmon". Adam voidaan yhdistää myös intialaiseen Atman käsitteeseen, joka kuvastaa ihmisen korkeinta yksilöllistä sukupuoletonta olemusta. Sumerilaisten hedelmällisyyden jumala (suurinpiirtein Osirista vastaava) oli Dumuzi, joka Babyloniassa vääntyi muotoon Tammuz.

Egyptiläisten jumalatar Maat symbolisoi universumissa vallitsevaa järjestystä, oikeutta ja tasapainoa. Melko lailla samanlainen on hindulaisten käsite Dharma. Joukon jatkeeksi voidaan vielä lisätä Kalevalan Tammi. Kaikkia näitä nimiä yhdistävät samat konsonantit; D/T ja M. M on sisäinen yksi ja T on ulkoinen kaksi. T:n ja M:n yhdistelmä kertoo olennosta tai ilmiöstä, jossa sisäinen ja ulkoinen kokemus yhdistyvät tasapainoisesti. Tällainen ihminenkin on - ihanteellisessa tapauksessa!

Adamah, Atma, Tammuz
Maat, Dharma, Tammi

...

Juutalaisten Jumala päättää luoda Aatamille puolison, mikä voi tapahtua ainoastaan jakamalla Adam Kadmonin (Elämänpuu) ruumis kahdeksi vastakkaiseksi olemuspuoleksi. Jakaantuminen tapahtuu Aatamin nukkuessa tämä torson yläosasta, siis suurinpiirtein kyljestä tai kainalosta.Taivaan (Aatamin pää ja kädet) ja Maan (jalat) jakautuminen tarkoittaa tässä yhteydessä maskuliinisen ja feminiinisen energian erottumista toisistaan eli toisin sanoen ensimmäisten mies- ja nais- arkkityyppien syntymää (vrt. Geb ja Nut Egyptissä). Tätä siis tarkoittaa Eevan syntyminen Aatamin kylkiluusta!

Viikinkien luomistarussa alkuihmisen roolissa on jääjättiläinen Ymir. Ymirin "yhteenkasvaneista jaloista" syntyy poika Buri. Nähdäkseni Ymir-jättiläinen geometrisesti katsottuna on itse mainittu kuusipäinen poika; "päät" ovat elämänpuun 3 taivaallista ja 3 maallista sefiraa, samalla 6 ilmansuuntaa (ylös ja alas mukaanluettuna). Näin Buri edustaa jakoa 3-1-3. Buri synnyttää tämän jälkeen pojan Bor (tai Bör), joka edelleen jättiläisnainen Bestlan kanssa synnyttää Odinnin ja tämän kaksi veljeä.

Ensimmäiset mies ja nainen syntyvät Ymirin nukkuessa tämän kainalohiestä, siis kyljestä. Eli näin Ymir-Buri vastaa täysin juutalaisten Adam Kadmonia. Mainitut mies ja nainen kuvataan myöhemmin kahtena rannalla lojuvana puunrunkona, Askurina ja Emblana (Ask = saarni, Embla = jalava, vrt. Aatami ja Eeva), joihin Odinn velijneen puhaltaa elämänhengen ja rungot heräävät eloon ensimmäisiksi ihmisiksi. Ymiristä syntyneet mies ja nainen ovat siis Elämänpuun runko jakautuneena kahteen osaan - maskuliininen ja feminiininen arkkityyppi.

...

Tulen jakautuminen; Ran kaksi silmää

Sumerilaisilla jakamaton tulivoima oli auringonjumala Utu, jonka nimessä voidaan nähtä yhdistyneenä T-äänteen ulospäin suuntautuva tuulivoima Ut (ut on ruotsiksi "ulos", out englanniksi) että sisäänpäin suuntautuva aaltovoima Du. Myös Babylonian auringonjumalaa Shamashin nimessä kaksi tulta ovat yhdessä. Lisäksi sumerilaisten myrskyn- ja sodanjumala Adad pitelee molemmissa käsissään salamaa, joten hänkin on samalla kertaa tuulen, sateen ja ukkosen jumala; kaksi salamaa tarkoittavat jakautunutta tulta sekä kahden tulen välistä sotaa. Salamathan ovat seurausta sähköstä, joka syntyy ilman ja veden välisestä hankauksesta, siis näinkin "salamoiden sota" käydään ilman ja veden välillä. Lisäksi salamat toimivat välittäjinä Maan ja Taivaan välillä!

Kun Ra (Tai Amon-Ra) "sylkäisee", tuloksena syntyvät Shu (Fu) ja Tefnut. Vaikka egyptiläisessä mytologiassa Shu ja Tefnut kuvataan Ran "silminä", nämä silmät eivät niinkään kuvasta näkemistä kuin nähtäväksi tai koettavaksi saattamista (näkemisen vastakohta). Ra siis aluksi yhdellä silmällään tekee nähtäväksi, luo näkyvän tulen. Ilman ja veden (tai taivaan ja maan) jakautuminen jakaa myös Ra:n silmän, siten että auringon värähtelyn aikaansaama liikehdintä ilmenee Shun hallitsemassa ilmassa (tuulet, myrskyt, ukkonen) ja Tefnutin hallitsemassa vedessä (aallokot, sateet) erikseen. Samalla Shu ja Tefnut myös ilmenevät mies- ja naispuolisina ja toteuttavat tuulen ja aatoksen miehisyyttä sekä aallon ja tunteen naisellisuutta.

...

Intialaisille Shu / Zeus päätyi nimellä Dyaus, joka tunnetaan myös pitemmälle nimellä Dyaus Pitar. Pitar -loppuosa (isä) korostaa kyseisen jumalan isällisyyttä ja miehisyyttä. Pitar itsessään on yhdistelmä nimistä Ptah ja Ra. Koska Dyaus on sama kuin Shu, silloin nimi voidaan ilmaista myös "Shu Pitar", eli tässä meillä on samalla roomalaisten vastaava jumala Jupiter (voidaan lausua "Shupiter"). Intialainen ja roomalainen nimi ovat jopa egyptiläistä täydellisempiä, koska Shu on todella syntynyt Ptahin ja Ra:n luomisvoimista!

"Ekumeeniset" yhtäläisyydet eivät suinkaan lopu tähän. Latinankieliset vastaavat termit Deius / Deus (Jumala) ja pater (isä) yhdistettynä tarkoittavat samaa kuin Dyaus Pitar, Jupiter, Zeus, Shu jne. Joten myös roomalaiskatolisesta "monoteistisesta" kirkosta kummasti vain samat jumalat löytyvät. Kun "Isä meidän" -rukouksessa käytetään jumalasta nimitystä "Pater noster", ei toki yleensä ajatella että puhuttelemme egyptiläisiä jumalia Ptah ja Ra... Ja kuitenkin kristityssä maailmassa "pyhä päivä" on auringon päivä sunnuntai (englanniksi sunday)!

...

Kolmas tuli, Kristus

Haluan käyttää tämän sankarihahmon "perusarkkityyppinä" viikinkien ukkosen jumalaa Thoria (Tor), joka on kenties kuuluisin skandinaavisista jumalista. Germaanit käyttivät hänestä nimeä Donar tai Donner (josta donnerwetter, ukkosilma). Thorissa toteutuvat kaikki tältä arkkityypiltä vaadittavat ominaisuudet, vaikkakin hän monien muiden viikinkijumalien tapaan on korostuneen sotaisa luonteeltaan, mikä myötäilee germaanien ja viikinkien arvomaailmaa. Hän oli Odinnin ja maan jumalatar Fjörgynin poika, joka toimi ihmisten ja jumalten välimaastossa, puolustaen molempia jättiläisiä ja hirviöitä vastaan. Hänen merkittävin aseensa oli Mjölnir-vasara, jolla hän murskasi vihollistensa kallot. Lisäksi hänellä oli taikavyö, joka kaksinkertaisti hänen voimansa ja rautaiset hansikkaat. Hänen hiuksensa, partansa ja silmänsä olivat tulisen punaiset. Hän kulki taivaan halki kahden vuohen vetämissä vaunuissa, joiden pyörien kirskahdukset synnyttivät salamat. Ragnarökissa, viimeisessä taistelussa, Thor kukistaa dualistisen maailman käärmeen, Jörmungandurin.

Tutuin kristus-sankarihahmo nykyihmisille kuitenkin lienee kelttiläisen mytologian kuningas Arthur, joka oli myrskyisän kuningas Utherin (Ra) ja "maan jumalatar" Igrainen (Isis) poika. Nimet Arthur ja Uther ovat kumpikin kovin lähellä nimeä Thor. Arthur taisteli kristillisten ihanteiden puolesta pahoja voimia vastaan Excalibur-taikamiekallaan. Kyseinen miekka oli peräisin veden haltijattarelta ("Lady of the lake"), mutta se juuttui kiinni kiveen, mikä symbolisoi tulienergian kahliutumista aineeseen. Arthur oli ainoa, joka kykeni irrottamaan miekan kivestä, eli hän kykeni vapautumaan aineen harhasta ja toimimaan välittäjänä maallisen ja taivaallisen maailman välillä. Arthurin vastustaja oli "ilkeä veli" Mordred, joka halusi anastaa hänen valtansa. Mutta Arthurin kohtaloksi koitui sittenkin kolmiodraama kuningatar Guineveren ja ritari Lancelotin kanssa. Arthur vajosi mustasukkaisuudne ansaan ja menetti oikeutensa Excaliburin omistukseen.

Jos palaamme ajassa taaksepäin sumerilaisiin, löydämme heidän taruistaan kristus-hahmon nimellä Ninurta. Alkuliite "nin" tarkoittaa "herraa" (vaikka yleensä Nin-alkuiset jumalat ovat naispuolisia), joten kyseessä on "Herra Urta". Ninurta oli Enlilin (myrskyn ja valon jumala) ja tämän puolison Ninlilin (toiselta nimeltään Ninhursag) poika. Ninurta kuvattiin siivekkäänä olentona, jolla oli leijonan pää. Aseenaan hänellä oli tulinen taikamiekka Sharur. Ninurtan pahin vihollinen oli Enki, joka mm. varasti häneltä "kohtalon taulut" (nämä vastannevat Mooseksen 10 käskyn savitauluja).

...

Värit

Havaitsemme maailmamme ennenkaikkea näköaistimme kautta, näköaistimme taas perustuu kykyyn nähdä valoja, varjoja ja värejä. Valossa ja varjossa toteutuu kaksijakoisuus (valo on maskuliininen jang, varjo on feminiininen jin), mutta väreissä näkyy jako seitsemään spektrin väriin; punainen, oranssi, keltainen, vihreä, turkoosi, sininen ja violetti. Mitä värit oikeastaan ovat? Ne ovat värähtelytaajuudeltaan vaihtelevia valonsäteitä. Punaisen valon taajuus on matalin, violetin on korkein. "Sattuu" vain olemaan niin, että aivojemme näkökeskus on "ohjelmoitu" erottelemaan nämä seitsemän perusväriä - siitä huolimatta että kuljettaessa spektriä pitkin punaisesta violettiin taajuus koko ajan tasaisesti lisääntyy, eikä teknisesti ottaen mitään rajoja eri sävyjen välillä ole! Lisäksi on olemassa valtava skaala valon taajuuksia näkökeskuksen havaitseman spektrin ylä- ja alapuolella.

Värit ovat siis täysin subjektiivinen kokemus, ne ovat olemassa vain havaintona. Neljä "alempaa" (matalataajuisempaa) väriä vastaavat maallisia elementtejä; punainen-maa, oranssi-vesi, keltainen-tuli, vihreä-ilma kun taas turkoosi, sininen ja violetti koetaan kosmisina ja henkisinä väreinä. Mainittu värien ja elementtien vastaavuus ei toki perustu elementtejä vastaavien fyysisten ilmentymien väreihin. Itse asiassa konkreettisen maailman maalla, vedellä, tulella ja ilmalla ei ole varsinaisesti omia värejä. Maahan liittyy monia värejä (ruskea, harmaa, vihreä, musta), vesi ja ilma ovat värittömiä ja tuli palaa kaikissa spektrin väreissä. Sen sijaan elementtien värit liittyvät niiden psykologisiin ja symbolisiin ominaisuuksiin. Mainitut seitsemän väriä ovat "puhtaita" valon taajuuksia. Mihin katosivat sellaiset värit kuin ruskea, vaaleanpunainen, siniharmaa jne? nämä ovat ns. "murrettuja" värejä, joihin on sekoitettu valoa (valkoista) tai varjoa (mustaa). Näin kaikkia spektrin värejä voidaan painottaa jin- tai jang-suuntaan!

...

"Pu" tai "Puu" tarkoittaa "tahdolla ulospäin ponnistamista". Sumerin kielessä pu tarkoittaa kaivoa tai allasta, mutta myös suihkulähdettä. Kaivo syntyy, kun ulospäin suuntautuva liike porautuu syvyyteen, suihkulähteessä se taas puskee ylöspäin, kuten suomen puu (joka tosin juurillaan yhtä lailla puskee myös syvyyteen). Kun tämä puskuliike saapuu perille, sisälle, siitä tulee puna, josta adjektiivina punainen. Punainen on siis väri, joka puskee tahdolla ylös - tai porautuu sisään. Se on silmillä näkyvistä väreistä värähtelyltään matalin. Se on siis hyvä väri kuvaamaan maan syvyyttä, maan kasvattavaa voimaa ja puun kykyä tunkeutua maahan ja maasta ylös. Maan syvyys on feminiininen olemus, mutta alkuosa "pu" tuo sanaan myös maskuliinista voimaa. Maasta nouseva elämänenergia ilmenee Kalevalassa ja viikinkien Edda-tarustossa punaisena oluena, jonka valmistaminen - ja juominen - vaatii suurta taitoa.

"Si" tai "Sii" tarkoittaa "itsessään olemassaolevaa", siis tavallaan itseisarvoa. Sumerissa "si" tarkoittaa sarvea tai antennia, verbinä suorassa seisomista tai täyttymistä. Englannissa is tarkoittaa "on olemassa", espanjassa si on "kyllä". Suomeksi voidaan sanoa "Se on siinä". Engannin "sea" tarkoittaa merta, "see" näkemistä (kumpikin lausutaan "sii"). Vahvuus, muoto ja selkeys ovat näin "si:n" ominaisuuksia. Tähän siis sopii sees! Kun tämä vahvuus ja selkeys menee si-nne, si-lloin sii-tä si-kiää sini. Sininen on taivaan väri, se on sellaisenaan olemassa, se ei pyri punaisen tavoin "porautumaan" mihinkään. Sininen ja violetti valo värähtelevät spektrin yläpäässä, niinpä ne sopivat kuvaamaan ponnistelun päätepistettä.

...

Chokmah ja Binah

Chokmah esiintyy Kalevalassa myös nimellä Kokko ilmanlintu. Kokosta sanotaan: Ei ole kokko suuren suuri eikä kokko pienen pieni: Yksi siipi vettä viisti, toinen taivasta lakaisi, pyrstö merta pyyhätteli, nokka luotoja lotaisi. Kokko ei ole suuri eikä pieni, koska se on ilmentymättömän maailman käsite, jonka kokoa ei voi määritellä. Toinen siipi on taivaassa ja tuulessa ja toinen viistää vettä eli kokko näin kattaa Vesica Pisciksen (tuuli ja aalto) molemmat puolet.

Kun Seth oli tappanut Osiriksen, tämä putosi egyptiläiseen "Tuonelan virtaan". Sieltä hänet pelasti Isis. Kun Joukahainen tappoi Väinämöisen, tämä putosi mereen aaltojen vietäväksi. Sieltä hänet pelasti Kokko. Tässäkin voidaan todeta Isiksen ja Kokon välinen yhteys. Chokmah-sefira sijaitsee Elämänpuun toiseksi ylimmällä oksalla, eli samalla suunnalla jossa Kokko ilmanlintu myös pesäänsä pitää, auringonkehrän (Kether) vierellä.

Kommunikoitu tieto vastaanotetaan ja ymmärretään eli "ympäröidään omaan sisimpään" aistihavaintojen kautta. Aistimisen keskus on otsa-chakra eli ns. kolmas silmä. Tuon keskuksen toiminta-aluetta ovat silmät, korvat ja aivot. Kolmas silmä on se "ymmyrkäinen", joka ymmärtää. Vastaanottaminen on sisäänpäin suuntautuva tapahtuma, eli tämä keskus on feminiinen. Vastaava sefira on Binah (Vinah), joka edustaa eheytynyttä, ykseyteen palaavaa Elämänpuuta.

Suomenkielen sanoista Binah/Vinah muistuttaa eniten viinaa ja piinaa, mutta tietenkin se on myös Väinö. Binah vie sinut korkeampaan sisäiseen ymmärrykseen, oman "Väinösi" luokse; se on kuin viina, joka muuttaa tietoisuuttasi ja auttaa sinut näkemään asioita fyysisen todellisuuden tuolla puolen. Kuitenkin väärinkäytettynä tästä kokemuksesta tulee piina. Viina on viisasten juoma... Mutta tässä yhteydessä tämä käsite tulee ymmärtää tavallista laajemmin. Binah-viina on mikä hyvänsä menetelmä, joka auttaa tajuntaa siirtymään ulkoisesta ilmiömaailmasta kohti sisäistä ymmärrystä. Terveellisin viina on meditaatio, mutta myös rytmikäs rummutus, tanssi tai tietoisesti ja hallitusti käytettynä myös tajuntaan vaikuttavat luonnolliset lääkekasvit voivat olla apuna.

...

Oktaedrin muotoinen maailma

Ihmisen ja fyysisen maailman välistä suhdetta kuvaavat geometrisesti parhaiten juuri oktaedri ja kuutio. Kuutio yhdistetään juuri-chakraan ja maa-elementtiin, oktaedri sydän-chakraan ja ilma-elementtiin. Kun nämä kaksi kappaletta nimenomaan kuvaavat ihmisen suhdetta maailmaan, suomenkielen sana maa-ilma on erittäin osuva! Oktaedrin sijoittuminen tähtitetraedrin sydämeen vastaa sydän-chakran sijaintia ihmisen energiakehon keskellä. Siinä on kuusi kulmaa, kuten on intialaisen opin mukaan terälehtiä sydän-chakraa kuvaavassa lootuksessa. Juuri-chakrassa terälehtiä on neljä, mikä vastaa kuution neliönmuotoisia sivuja.

Oktaedria katsotaan usein asennossa, jossa siinä nähdään kaksi nelisivuista pyramidia vastakkain (toinen ylösalalaisin). Tällöin sen vaakatasossa on nelikulmio (molempien pyramidien pohja), joka symbolisoi neljää ilmansuuntaa ja elementtiä. Siinä voidaan havaita myös kolme kerrosta; ylemmän pyramidin kärki ("taivas), keskitaso (maa) ja alemman pyramidin kärki (manala). Sama seitsenjakoisuus löydetään myös kuutiosta, siinä vain jokaisesta ilmansuunnasta sekä myös ylhäältä ja alhaalta löytyy neliö. Näiden kuuden neliön lisäksi siinä on sisusta tai keskipiste seitsemäntenä tekijänä.

Neljä ilmansuuntaa ja niihin liittyvät elementit sijaitsevat tasossa, ikäänkuin ne olisivat kaksiulotteisen litteän maailman ominaisuuksia. Muistakaamme kuitenkin, että tämä taso mukautuu aina havaitsijan olinpaikkaan; amerikkalaisen "taso" on avaruudesta katsottuna toisinpäin kuin eurooppalaisen tai aasialaisen taso. Samoin olinpaikan mukaan kääntyvät käsitteet "ylös" ja "alas" - selvästikin siis nämä suunnat ovat hyvin subjektiivisia, havaitsijasta riippuvia. Yksilön havainnon kannalta maailma onkin aina "pannukakku", joka sijoittuu jalkojen alla olevan maapallon keskipisteen ja pään yllä olevan taivaan väliin. Näin ollen kokemuksen eli tietoisuuden kannalta elämme koko ajan kolminaisuuden ja nelinäisyyden maailmassa; vaakatasossa neljä ilmansuuntaa ja pystytasossa taivas, maan pinta ja maan keskipiste (ylhäällä, tässä, alhaalla). Siis yhteensä meillä on seitsemän geometrista elementtiä, joista keskimmäinen (”tässä ja nyt”) on erityisasemassa.

...

Neljä elementtiä neljässä maailmassa ja neljässä ilmansuunnassa

Azilut-maailmaan "alkuilma", Kalevalan Ilmatar, on käsittämätön tyhjyys, josta syntyy "Alkumeri", syvä ja pimeä "muodoton muoto". Vesica Pisciksessä se jakautuu ylemmiksi ja alemmiksi vesiksi. Alkumeri sisältää veden elementin ominaisuuksista pimeyden, muodottomuuden, syvyyden, jakamattomuuden. Alkumerestä nousee isällinen luova voima Pa (Ptah), jonka keskeisin ominaisuus on tahto - pyrkimys luoda jotakin, kasvatta. Tämä on jo maan elementtiä. Tahdollaan luova voima puhaltaa itsestään tuulen ja ajatuksen, jotka ovat ilman elementtiä. Niihin sisältyvät laajentumisen, luomisen ja liikuttamisen käsitteet.

Ilman laajentuminen päättyy Beriah-maailmassa muotoon, ympyrään. Niinpä ilma myös antaa vedelle muodon. Vesi ottaa tuulen liikkeen aaltona, joka sisältää nyt kokemuksen. Tuuli liikuttaa vettä, vesi kokee tuulen liikkeen itsessään aaltona. Kun Euroopasta käsin katsotaan ilmansuuntia, silloin länsi on vesi ja itä on ilma. Tähän voidaan päätyä myös etymologisesti: Lännestä päin asioiden kokeminen on kokemista vedestä eli "veest". Vertaa tätä sanoihin "väst" (ruotsi, lausutaan "vest"), "west" (englanti) ja "ouest" (ranska), jotka kaikki tarkoittavat länttä. Kun taas idästä päin katsotaan, katsotaan iästä eli "iäst". Tämä taas sopii itää tarkoittaviin sanoihin "öst" (ruotsi), "east" (englanti) ja "est" (ranska). Ikä liittyy viisauteen, ilman elementtiin.

Länsi = vedestä eli "veest" (west)
Itä = iästä eli "iäst" (east)

...

Elämänpuun fraktaaliluonteesta

...

Kalevalassa fraktaalirakenne löytyy esimerkiksi Ainon äidin (Ilmattaren) kyyneleistä, hänen itkiessään tyttärensä surmaa. Sekä äiti että Aino edustavat sisäistä maailmaa, kolminaisuuden maailmaa. Niinpä äidin kyyneleistä kasvaa kolme virtaa:

Kasvoipa jokea kolme itkemistänsä vesistä, läpi päänsä lähtemistä, alta kulmain kulkemista. Kasvoipa joka jokehen kolme koskea tulista, joka kosken kuohunnalle kolme luotoa kohosi, joka luo'on partahalle kunnas kultainen yleni, kunki kunnahan kukulle kasvoi kolme koivahaista, kunki koivun latvasehen kolme kullaista käkeä.

Näinpä alkuperäinen itku on kuin puun runko, josta kasvaa kolme oksaa ja joka oksasta haarautuu kolme uutta oksaa jne. Hauskana harjoituksena voit laskea kuinka monta käköstä tästä jakautumisesta loppujen lopuksi seuraa! Palataan tähän runoon vielä uudestaan hetken päästä...

Ainon äiti myös johdattelee tyttärensä Sammon luokse: "Syö vuosi suloa voita, tulet muita vuolahahmpi. Toinen syö sianlihoa, tulet muita sirkeämpi, kolmas kuorekokkareita, tulet muita kaunihimpi; Astu aittahan mäelle, aukaise parahin aitta. Siell' on arkku arkun päällä, lipas lippahan lomassa. Aukaise parahin arkku, kansi kirjo kimmahuta. Siin' on kuusi kultavyötä, seitsemän sinihamoista, ne on Kuuttaren kutomat, Päivättären päättelemät."

"Arkku arkun päällä, lipas lippaan sisällä" ilmaisee Sammon fraktaalirakennetta. Sampo, kuten Elämänpuu, muodostuu kolmesta ylhäällä, kolmesta alhaalla ja yhdestä keskellä. Ohjeen mukaan Ainon on käytävä kolme vaihetta läpi maallisessa elämässä (kolme rasvaa), kunnes hän tulee maallisen vuoren huipulle, sydänkeskukseen. Rasva on kehon rakennusmateriaali, erilaiset rasvat rakentavat eri osia kehosta...

Elämänkukka Ilmestyskirjassa
...

4:4 Valtaistuimen ympärillä oli 24 valtaistuinta, ja niillä istui 24 tietäjää, pukeutuneena valkoisiin kaapuihin; ja heillä oli kultaiset kruunut päässään. 5 Ja valtaistuimelta kumpusi salamoita, ukkosta ja ääniä. Seitsemään lamppua paloi valtaistuimen edessä, seitsemän Jumalan Henkeä.

24 = 4 x 6. 24 tietäjää kattavat kaikki neljä Kabbalan maailmaa, joissa jokaisessa kolminaisuus toteutuu kaksinkertaisena (oktaedri tai tiimalasi). Valtaistuimelta kumpuavat lisäksi Valo (salamat, tuli-elementti), Ääni (tila-elementti) ja ukkonen (Jumalan luomisvoima). Seitsemän Jumalan Henkeä ovat seitsemän arkkienkeliä, jotka palavat Lamedin valovoimalla (El, lamppu). Jokaisessa neljässä maailmassa nämä seitsemän henkeä toteuttavat itseään, kun lasketaan seitsemänneksi mukaan kuuden elementin keskus.

4:7 Ensimmäinen elävä olento oli kuin leijona, toinen elevä olento kuin vasikka, kolmannella elävällä olennolla oli kasvot kuin ihmisellä ja neljäs elävä olento oli kuin lentävä kotka. 8 Neljällä elävällä olennolla, joilla kaikilla oli kuusi siipeä, oli silmiä ympärillään ja sisällään. Eivätkä ne lepää päivällä eivätkä yöllä, vaan sanovat “Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Jumala Kaikkivaltias, joka oli ja on ja tulee olemaan!“

Nämä neljä elävää olentoa symbolisoivat epäilemättä neljää maailmaa ja elementtejä, jotka niitä hallitsevat. Kullakin olennolla on kuusi "siipeä" (Elämänkukassa kuusi ympyrää) ja silmän muotoisia osia sisällään. Nämä arkkityyppiset pyhän geometrian kuviot ovat ikuisia totuuksia, ne eivät lepää yöllä eivätkä päivällä. Ne kuvastavat alkuperäistä jumalallista universumin rakennetta.

Johannes mainitsee ensimmäisenä tulen maailman, Asiyahin, jota edustaa leijona. Astrologiassa leijonaa pidetään hallitsevana tulimerkkinä. Luomistarinassa Asiyah ei ole ensimmäinen vaan viimeinen maailma. Se on kuitenkin itse valmis Elämänkukka (varsinaisesti sen kolmiulotteinen versio), joten siitä syystä ainakin se on hyvä mainita ensimmäisenä. Toinen olento on maan elementin "vasikka" eli härkä, joka on hallitseva maamerkki Beriah-maailmassa.

Kolmannella on "kasvot kuin ihmisellä", mikä ei tarkoita että hahmo olisi varsinaisesti ihminen. Miksi tämä ihmiskasvoinen olento edustaa vesi-elementtiä? Siihen voinee ehdottaa montakin selitystä, mutta itse näkisin sen liittyvän ihmisen syntytarinaan. Eri puolilla maailmaa luomiskertomukset esittävät, että fyysinen ihminen syntyy vedestä, näin myös Kalevala. Jumalolento "putoaa veteen", mikä liittyy Elämänpuun katkeamiseen, ilman ja veden erottumiseen...

Arkkienkelit ja Egyptin jumalat Raamatussa

Arkkienkeleillä on eräänlainen yksilöllisyys. Heissä kaikissa on jotain ainutlaatuista. Arkkienkelillä voidaan sanoa olevan tiettyjä ominaisuuksia. Sitä ei voida sanoa Jumalasta eli Alkulähteestä. Jumala on Kaikki ja Ei Mitään. Tämän takia arkkienkelit ovat "erillisyyden maailmassa", maailmassa, jossa on minä vastaan toinen. He ovat osa kaksinaisuutta, vaikkakin vain vähän.

(Jeshua)

...

Egyptin pääjumala Amon, kuten jo todettiin, voidaan lausua yhtä lailla "Amun" tai "Amen". Kuten kaikki tietävät, kristityt päättävät rukouksensa tämän jumalan nimeen. Tämä ei tarkoita, että he palvoisivat egyptiläistä jumalaa, vaan sitä että he tunnustavat äänteissä M ja N olevaa pyhyyttä, samoin kuin egyptiläiset esi-isänsä!

Kun mystinen, ilmentymätön Amen muuttuu eleväksi, hänestä tulee Amen El, toisin sanoen Imanuel. Imanuel oli vanha nimi kaivatulle messias-hahmolle, pelastajalle. Mikä on Imanuelin tehtävä? Tuoda jumalan valo näkyväksi ihmisten maailmaan? Bingo! Nimi Imanuel ei kuitenkaan ole ihmisen, vaan enkelin nimi. Hän on siis enkeli, joka ilmentää (L-mentää) Amon-jumalan mystisyyttä arkkityyppien maailmassa.

Jumalan valo on Ra, tai Ha. Jumalan valo elävänä on Ra El eli Uriel. Uriel siis vastaa enkelten maailmassa Ra:n elämänvoimaa ja valoa. Kun Ra sylkäisee F-tulen suustaan (Shu/Fu), syntyy Ra F El eli Rafael. Rafael tuo H:n parantavan elämänvoiman aktiiviseen käyttöön, niinpä hän on parantamisen enkeli. Rafaelin vastavoimaksi asettuu Ra:n toinen silmä (suu), Tefnut. Kabbalan sefiroista tätä vastaa Geburah, jonka totesimme merkitsevän Ra'n tulen maahan "langennutta" olemusta (Geb-Ra). On selvääkin selvempää, että tämän roolin enkelten joukossa ottaa Gabriel, sodan ja tulen enkeli.

Syypää Rafaelin ja Gabrielin väliseen vastakkainasetteluun on enkeli, joka jakaa taivaallisen valon Lux (valo latinaksi, ruots. ljus, esp. luz jne.) ja maallisen valon eli tulen Fer (lat. pyro, engl. fire, saks. feuer). Kyseessä on "langennut" enkeli, Lucifer. Lucifer oli alunperin Yetzirah-elämänpuun sydäntä koossapitävä voima, mutta materian maailman (Malkhut) synnyttämiseksi oli välttämätöntä jakaa sydän kahtia ja katkaista Elämänpuu. Itse asiassa Lucifer eli LFR on Rafael (RFL) takaperin!

Jakaantuneiden tulien yhdistäminen jäi Malkhutia hallitsevan enkelin tehtäväksi. Malkhut on "Maan ja Kuun", tai veden M ja maan K maailma, jossa ihmiset sulattavat elementaalivoimia yhteen tulella ja tunteella. "M-K El" on tietenkin Mikael. Mikaelin aseena on valon Miekka. Mikaelilla on kyky yhdistää vastavoimat. Vastavoimien välinen sota loppuu, kun annetaan viholliselle anteeksi ja rukoillaan rauhaa. Niinpä Mikael on armon ja rukouksen enkeli, Kristus-Mikael.

Enkeli Etymologia Tehtävä Kabbalan sefira
Imanuel Amon El Valon lähde Kether
Uriel Ra El Valon elävöittäjä Chokmah
Jofiel Jahve El Valon sisäistäjä Binah
Rafael Ra-Fu El Valon aktivoija Chesed
Gabriel Geb-Ra El Valon maadoittaja Geburah
Lucifer/Lucifel Lux-Fer El Valon jakaja Netzach-Hod-Yesod
Mikael Malkhut El Valon yhdistäjä Malkhut