
Atlantiksen
tuho, vedenpaisumus ja Harmageddonin sota löytävät johdon-
mukaiset selityksensä huikeassa tarinassa, jonka Veli Martin Keitel
rakentaa Elämänpuun geometriaan ja muinaisten kansojen viisauteen
tukeutuen. Samalla aukeavat mm. pedon merkin, Graalin maljan ja vuoden
2004 Aasian tsunamin
merkitykset.
Yhdessä nämä myyttiset tarinat auttavat meitä ymmärtämään,
miksi ihmiskunta on sotinut 5000 vuotta ja miksi sotimisen aika on vihdoin
loppumassa. Saamme ohjeita aikamme haasteista selviämiseen, jotta
voisimme edetä ihmisen evoluution seuraavaan kehitysvaiheeseen
– kristustietoisuuteen.

Puhuva
Puu - kokonaisuus muodostuu neljästä osasta, jotka julkaistaan
kahdessa kirjassa.
Ensimmäinen
kirja VÄINÄMÖISEN PUHUVA PUU sisälsi osat "Paradigman
muutos" ja "Uusipuu: Tammi".
Toinen
kirja PUHUVAN PUUN LAPSET sisältää osat "Puolipuu:
Kuusi" ja "Täysipuu: Koivu".
Puhuvan
Puun Lapset
"Puolipuu:
Kuusi" esittelee nurinpäin kääntyneen dualistisen
maailman historian, alkaen Atlantiksen tuhoutumisesta ja päättyen
nykyaikaan. Tämä nurinpäin kasvava Elämänpuu
on Kalevalassa Kuusi. Keskeisessä roolissa on Pohjolan Neito ja
häntä tavoittelevat sankarit, Väinämöisen eri
olemuspuolet. Sammon taonta tarkoittaa Elämänpuun rakentamista
uudestaan ihmisen kokemuksessa, ihmisen tulisessa historiassa. Jo mainittujen
myyttien lisäksi huomio kiinnittyy Ilmestyskirjaan ja sitä
täydentävään III Ilmestykseen, joka on vastaanotettu
henkimaailmasta. Mukaan tulee myös poimintoja Väli-Amerikan
intiaanien, Intian ja Kreikan luomistarinoista... ja onpa yhtenä
punaisena lankana myös kiehtova satu Prinsessa Ruususesta, jossa
on hämmästyttäviä yhtymäkohtia Kalevalaan!
"Täysipuu:
Koivu" avaa huikean näkymän ihmisen tarinan "loppuhuipentumaan"
- Pohjolan ja Päivölän yhdistymiseen eli Maan ja Taivaan
uuteen liittoon. Sampo valmistuu kun se asetetaan Väinämöisen
valmistuneeseen veneeseen, Prinssi ja Prinsessa saavat toisensa. Tämä
käy yhteen Maya-kalenterin päättymisen kanssa vuoden
2012 lopussa. Sitä ennen on kuitenkin ymmärrettävä,
miksi maailmassa tapahtuu niin rajuja mullistuksia, miksi kapitalistisen
maailman eli "Babylonin" on sorruttava, miksi "Harmageddonin
sota" eli viikinkien "Ragnarök" on käytävä
läpi... miksi Antero Vipunen on herätettävä pitkästä
unestaan. Näitä mullistuksia seuraa Kultainen Aika, Kristus-
tai sydäntietoisuuden aika. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaakaan?
|