HISTORIAA

Vaikka on esitetty historiallisia viittauksia Viljakuvioiden esiintymiseen jo vuosisatoja sitten, "virallisesti" niitä on ollut olemassa vain noin 30 vuoden ajan. Epävirallisten kertomusten mukaan on kuitenkin varsin todennäköistä, että ympyrämäisiä kuvioita on nähty jo 1900-luvun alussa ja esim. II Maailmansodan aikana Euroopassa. Ensimmäinen kirjattu kuvio on Englannista vuodelta 1973 . Erityisesti 1990-luvun alussa kuviot saivat paljon julkisuutta kun sekä niiden lukumäärä että ennen kaikkea monimutkaisuus kasvoivat äkisti; 1990 ilmaantuivat ensimmäiset piktogrammit eli useista elementeistä koostuvat hieroglyfimäiset muodostelmat. Vuoden 1999 jälkeen kuvioiden lukumäärä on ainakin Englannissa hieman laskenut. Samoin on havaittavissa hienoista laskua kuvioiden "laadussa" (jota tosin on hyvin vaikea määritellä - tarkoitan tässä lähinnä taiteellista ja toteutuksellista vaikuttavuutta), mikä johtunee osittain ihmistekoisten kuvioiden määrän lisääntymisestä.

Vuonna 1983 Brittiläinen insinööri, Colin Andrews perusti yhdistyksen nimeltään "Circles Phenomenon Research (C.P.R.) International" (sananmukaisesti "Kansainvälinen ympyräilmiön tutkimus") keräämään tutkimusmateriaalia ja tutkimaan ilmiön taustoja. Nykyään ilmiötä tutkivat lukuisat ihmiset eri puolilta maailmaa, heidän joukossaan useita akateemisen koulutuksen saaneita tiedemiehiä.

Julkinen kiinnostus ilmiötä kohtaan lopahti tilapäisesti pian 90-luvun alun innostuksen jälkeen, kun kaksi englantilaista eläkeläistä, "Doug ja Dave" väittivät tehneensä kuviot. Kuitenkaan he eivät pystyneet julkisissa demonstraatioissa jäljittelemään tutkijoiden "aitoina" pitämien kuvioiden laatua; heidän tuotoksensa olivat jokseenkin yksinkertaisia. Lisäksi oli ilmeistä, että he eivät mitenkään olleet voineet tehtailla esim. useita kuvioita saman yön aikana, varsinkaan kun heidän vaimonsa eivät tienneet touhusta mitään. Tunnustus käytettiin silti tiedotusvälineissä tehokkaasti hyväksi ilmiön mitätöimiseksi - erityisesti Englannin ulkopuolella (myös Suomessa).

Nykyään useat eri yksilöt ja ryhmät väittävät tekevänsä kuvioita, ja aivan ilmeisesti osa heistä puhuu totta. Lisäksi on varmasti myös ryhmiä, jotka tekevät kuvioita, mutta eivät tuo sitä julkisuuteen. On hyvin tärkeää (ja itsestään selvää) ymmärtää, että ihmistekoisten kuvioiden todellisuus ei millään tavoin poista todellista ilmiötä - sen enempää kuin teollisesti valmistetut timantit tai helmet eivät poista luonnon muovaamia aitoja kappaleita! Olisi itse asiassa hyvin yllättävää, jos ihmiset EIVÄT yrittäisi jäljitellä tällaista ilmiötä!

takaisin - - alkuun - - seuraava