![]() Kuvioiden tekijöinä Kun kuvio tehdään laudalla tallomalla, lakoontumisjälki erottuu usein ilmakuvassa laudan pituuden levyisinä raitoina. Lakoontuminen ei ole kauniin tasaista ja virtaviivaista, vaikka korret kaatuvatkin melko yhdensuuntaisesti. Riippuen viljan kasvuvaiheesta (ja sitä myötä sen kimmoisuudesta), osa korsista ponnahtaa laudan alta pystyyn, mikä lisää suttuisuutta. Ympyröiden ääriviivat ja esim. kolmioiden sivut merkataan kengillä tallomalla, joten ne saattavat erottua ohuempana ja erinäköisenä raitana. Geometrisesti kuvio voi olla hyvinkin täsmällinen - tai aivan epäsäännöllinen; tämä riippuu tekijöiden huolellisuudesta. Ilmeisestikin kuviot ovat geometrisesti yleensä melko yksinkertaisia. Tämä ei näy niinkään kuviossa olevien elementtien vähyytenä tai geometrisena "rumuutena" (kuten usein ajatellaan), vaan matemaattisena vaatimattomuutena, mikä tekee kuvion geometrian hyvin helposti tulkittavaksi. Toki hyvinkin nerokkaiden muotojen tekeminen on mahdollista, jos tekijä on matemaattisesti suuntautunut ja hyvin motivoitunut jäljittelemään aidoissa kuvioissa esiintyvää geometrista älykkyyttä. Missään niistä kuvioista, jotka varmuudella tiedän ihmisten tekemiksi, tällaista geometrista nerokkuutta ei ole kuitenkaan esiintynyt.
Tosin on hyvinkin mahdollista, että näennäisesti yksinkertaisesta kuviosta löytyy mielenkiintoisia mittasuhteita, joita kuvioiden tekijät eivät ole siihen tietoisesti suunnitelleet. Tämä johtuu siitä, että mikäli kuviosta halutaan geometrisesti säännöllinen, on välttämätöntä rakentaa kukin elementti edellisten varaan (koska pellolla ei varsinaisesti nähdä syntyvää geometriaa, edes siinä tapauksessa että työskenneltäisiin päivänvalossa). Tällöin noudatetaan ns. pyhän geometrian periaatteita, jolloin eri elementtien välille syntyy huomattavasti enemmän täsmällisiä ja "vaikuttavia" mittasuhteita kuin kuvion suunnittelijat ovat tarkoituksella siihen sijoittaneet!
"Maagisia ominaisuuksia" (tarkemmin kohdassa "Todisteet") saattaa myös löytyä, koska jotkin niistä ovat seurausta muusa kuin kuvion syntytavasta On mm. havaittu, että myös ihmistekoisissa kuvioissa esiintyy poikkeamia energiakentissä. Nämä voidaan havaita niin teknisillä mittalaitteilla kuin varvulla katsomallakin. Mikäli esim. kuvion geometria itsessään aiheuttaa energiavirtauksia, silloin periaatteessa kasveissa saattaa tapahtua joitakin muutoksia, joita yleensä pidetään vain aidon ilmiön aiheuttamina. Ympyröissä lakoontunen viljan kierteen keskukset eivät ole matemaattisissa keskipisteissä, jos vilja on laottu alkaen ympyrän ulkoreunasta (kuten aiemmin kuvattiin). Ympyrät eivät ole välttämättä myöskään täydellisen pyöreitä, koska keskellä mittanauhaa pitelevä henkilö helposti lipsuu paikoiltaan pyöriessään. Em. ominaisuuksia on virheellisesti pidetty aidon kuvion tunnusmerkkeinä - vain koska on oletettu ihmisten käyttävän ympyrän keskustassa paikoillaan pysyvää paalua ja lakoavan viljan keskeltä ulospäin. Näin siis jotkin "mahdottomina" pidetyt ominaisuudet löytävät yksinkertaisen selityksen. On myös epäilty, voivatko ihmiset työskennellä yön pimeydessä ilman minkäänlaista valaistusta. Totuus on, että kuuttomanakin yönä valoa on riittävästi lähinäkyvyyteen, vaikka muutaman kymmenen metrin päähän ei näekään mitään. Näin esim. läheisellä tiellä kulkevat ihmiset eivät näe yhtään mitään pimeällä pellolla tapahtuvasta työskentelystä! |