email Martin Keitel

Peltokuvioprojekti Keuruun Ekokylässä
Maan Syke -festivaalin yhteydessä 8.-9.8.2002


Koivun latvasta otettu kuva 12.8.

Taustaa

9.-11.8. pidettiin Keuruun Ekokylässä ensimmäistä kertaa alkukantaisen musiikin ja Maa-mytologian kesätapahtuma "Maan Syke". Peltokuvioilmiö oli yksi tapahtuman aikana esillä olleista teemoista, ja siksipä Ekokylän pellolle myös valmistettiin oma kuvio etukäteen. Projektin motiivit olivat seuraavat:

1. Antaa festivaalin yleisölle mahdollisuus vierailla "luonnollisen kokoisessa" todellisessa peltokuviossa ja tarkkailla heidän reaktioitaan.
2. Selvittää, kuinka paljon aikaa ja energiaa kuluu kohtuullisen monimutkaisen kuvion tekemiseen pieneltä työryhmältä vain parin tunnin valmistelulla.
3. Selvittää, tapahtuisiko projektin aikana tai sen jälkeen mitään sellaista, joka viittaisi jonkin ulkopuolisen älyn tai voiman vaikutukseen (esim. aidon kuvion syntyminen "vastauksena" itse tehtyyn).

Kuvion paikka valittiin etukäteen yhdessä viljelijän kanssa (pelto kuuluu Ekokylälle, mutta on vuokrattu ulkopuoliselle viljelijälle) käytännöllisin perustein. Pelto sijaitsee parinsadan metrin päässä Ekokylän pihasta, kylään johtavan tien varrella. Tarkoituksena oli viljellä alueelle ohraa, mutta sekaannuksen vuoksi siihen tuli kuitenkin kauraa. Jälkikäteen kauran sekaan heiteltiin käsin ohran jyviä, mutta nämä eivät itäneet.


visioon perustuva ääriviivakaavio kuviosta,
tehty noin tunti ennen työn aloittamista

En halunnut päättää kuvion muotoa etukäteen, vaan päätin jättää sen viime tippaan, toivoen että aihe annettaisiin esim. unessa tai visiossa. Kesän mittaan näin useita unia erilaisista kuvioista, mutta missään niistä ei "kehoitettu" tekemään kyseistä kuviota Ekokylän pellolle. Vasta pari päivää ennen H-hetkeä suoritetussa meditaatiossa vastaanotin vision kuvion mallista. Visiossa näin myötäpäivään pyörivän tetraedrin, jonka kärjissä oli säteilevät kukkaset. Opiskeltuani hiljattain merkaba-meditaatiota, ymmärsin tämän viittaavan Maa-tetraedriin (Elämänkukka-filosofian mukaan jokaisen elävän olennon ympärillä on tähtitetraedrin muotoinen energiakenttä; tähtitetraedrissä aurinko- ja maatetraedri ovat toisiinsa limittyneet).

Seuraavana yönä keskityin voimakkaasti peltoon ja kuvioon. Päämääränä oli yön aikana luoda kontakti mahdollisiin auttajiin, ehkäpä toteuttaa kuvio heidän kanssaan yhdessä astraalitasolta käsin. Ja kuten niin monesti aiemmin, tämä keskittyminen tuotti myös tulosta. Lähdin yön aikana liitelemään sängystäni, mutta en päässyt pitkälle, koska kehoni (mieleni, tunteeni?) oli epätasapainossa. Kuitenkin ajatuksissani vaelsin pellon ylle ja siellä minulla näytettiin kuvio, joka oli hieman toisenlainen kuin edellisenä päivänä näkemäni:


Unessa näytetty kuvio (7.8.)

Tämä kuvio oli säännöllinen kolmio, mutta kukkasten tilalla oli pystysuorassa rivissä neljä pientä ympyrää. Ylimmän ympyrän halkaisi vino poikkiviiva. Oppaani tässä unessa kertoi, että tämä kuvio kuvastaa Ekokylän ihmisten tämänhetkistä tilaa, ja se on esteenä yhteistyölle "heikäläisten" kanssa. Kolmio kuvasti jälleen Maa-elementtiä ja ympyrät neljää alinta chakraa. Viesti oli selvä; meidän sydän-chakramme on epätasapainossa (vinoviiva neljännen chakran päällä). Vasta kun se olisi korjattu, voisimme toimia kunnolla yhteistyössä henkimaailman kanssa.

jatka