Pekka
Tamminen
Tietoisuuden
avaaminen ufokontakteille
Olen saanut
historioitsijan koulutuksen Tampereen yliopistossa, jossa opiskelin
sivuaineena journalismia. Viime aikoina olen toiminut vapaana
toimittajana sekä vapaana luennoitsijana. Tärkeimmäksi
opintiekseni koen kuitenkin elämän henkiset opinnot,
jotka löysin nuoruudessani. Näiden opintojen ydinkysymykseksi
nousee, miksi ihmisen mainen matka ylipäänsä on
olemassa Henkisen tiedon mukaan ihminen on ytimeltään
henkinen olento, joka kuuluu henkiseen maailmaan. Jotakin merkityksellistä
kuitenkin tapahtuu, kun ihminen tuo henkisen alas fyysiseen maailmaan.
Tämä tapahtuu tietoisten käsitteiden ja ajatusten
kautta, jossa kuin valaisemme oman tietoisuutemme. Maan elämä
muodostuukin ehdottoman tärkeäksi. Ihmisessä oleva
henkinen kun voi löytää maallisen maailman vain
läpäisemällä ihmisen persoonan ja muuttamalla
yksilön tietoisuuden.
Maailmassa
elää tänään voimakas tietoisuuden muuttumisen
henki. Ihminen ei enää nykyisessä kehitysvaiheessaan
tyydy elämään näennäisesti yksin maailmankaikkeudessa.
Siksi yhä useammat ihmiset tulevat tietoisiksi "valvojista".
Nämä valvojat ovat aina olleet Maaplaneetalla ja ihmisen
lähellä. Ihmisen omien henkisten oppaiden ja auttajien
lisäksi nämä valvojat suorittavat ihmisen näkymättömissä
monia ihmiseen ja maaplaneettaan liittyviä tehtäviä.
Ihmisen aisteille nämä valvojat näkyvät tänään
erilaisina ufoilmiöinä, joita tavataan kiihtyvässä
määrin ympäri maailmaa. Tarkoitus onkin, että
valvojat paljastavat Maan ihmiselle vähitellen itsensä.
Ihmisen tulevaisuus onkin luoda näkyvä kontakti muihin
eläviin olentoihin universumissamme. Tämän kontaktin
rakentuminen on hyvässä vauhdissa ja jo nyt moni ihminen
on tietoinen tosiasiasta, että emme elä planeetallamme
yksin. Tästä kertoo lisää luentoni "Tietoisuuden
avautuminen ufokohtaamiseen", jonka ytimenä on ihmisen
henkinen evoluutio.
On sanottu,
että fyysinen elämä on harhaa. Tämä pitää
siten paikkansa, että henkisistä asioista tiedoton elämä
pitää korkeimman itsemme piilossa. Tämä osa
ihmistä on kuitenkin todellisin osa ihmistä. Ihmisen
mysteeri onkin ratkaista oman persoonan ja hengen liitto. Meissä
jokaisessa on henkinen minä, joka etsii fyysisessä maailmassa
esiintuloaan, kunnes tietoisuutemme tähän on valmis.
Kun se tapahtuu, ihmiselle aukeaa myös ufojen takana olevien
olentojen todellisuus.
Ihminen
ratkaisee elämän mysteerin omalla ajallaan. Tiemme käy
lukuisten inkarnaatioiden ja karman kantapään kautta.
Olemme jokainen tietyssä kohdassa sielumme matkaa ja kerromme
aina oman totuutemme. Ikuinen olemassaolo ja Henki ihmisessä
odottaa sitä, että persoona havaitsee sen ja alkaa synkronoitua
hengen tahtoon. Kun tietoisuus on läpäissyt persoonan,
maisia elämiä ei enää tarvita ja ihminen astuu
lopullisesti hengen maailmaan, alkuperäiseen kotiinsa.
Luento
la 12.11. klo 14.30-15.30