Kirsi
Ranto
Kirsi
Ranto (s.1978) on laulaja-lauluntekijä-tangokuningatar Jalasjärveltä.
Hän on opiskellut klassista ja kevyttä musiikkia v.1987
lähtien instrumentteinaan piano ja viulu, ja myöhemmin
laulu. Kirsi on tiennyt kuusivuotiaasta saakka olevansa laulaja.
Hän aloitti laulajanuransa tanssiorkesterin solistina ja
kosketinsoittajana v.1994, kunnes hänestä kruunattiin
tangokuningatar v.1998. Vuosien varrella Kirsi on laajentanut
repertoaariaan tangosta ja iskelmästä pop-rockiin.
Kirsi
ajautui v.2004 työuupumukseen ja avioeroon, jotka käynnistivät
syvän henkisen puhdistautumisen, ja avautumisen Enkeleiden
ohjaukselle. Hän on säveltänyt ja sanoittanut Enkeleiden
ohjauksessa kaksi sielukasta, voimallista albumia ("Kotimatka"
2007 ja "Läikytät mua" 2010), ja pitää
tänä päivänä sydäntä avaavia
enkelikonsertteja ympäri Suomea.
Kirsi
on kouluttautunut enkelienergiahoitajaksi Annea Saarenpään
ja Kirsi Grenin opissa, ja reikihoitajaksi Kari Pauluksen johdolla.
Vuonna 2008 Kirsi kohtasi Äiti Amman, henkisen opettajansa,
ja on viettänyt siitä lähtien säännöllisesti
aikaa Intiassa. Musiikinteon lisäksi Kirsi pitää
enkelimeditaatioiltoja, Amma-satsangeja sekä kirjoittaa henkistä
Deepthi-blogia.
Kirsi
mukana konserteissa la 12.11. klo 18 ja su klo 17:30