Ole
se Valo joka Olet
Kutsun
uuteen elämään astumista puhdistumisprosessiksi.
Se nostaa esiin paljon vanhoja, ehkä käsittelemättömiäkin
asioita, joita alkaa nousta tietoisuuteen käsiteltäväksi
pois. Usein on niin, että puhdistuminen alkaa jonkun suuren
muutoksen myötä. Tulee avioero, meidät irtisanotaan
töistä, menetämme jonkun rakkaan läheisen
tai sairastumme. Kutsun näitä muutoksia valepukuisiksi
Enkeleiksi. Ne tulevat ensin shokkina, mutta jälkikäteen
saatamme pystyä näkemään ne siunauksina: vain
niiden kautta sielumme on voinut kasvaa, olemme päässeet
lähemmäksi sitä jumalallista Itseä, joka todellisuudessa
olemme.
Yleismaailmallisesti
elämme suuria henkisten muutosten aikoja. Olet saattanut
kuulla Uuden Ajan energioista ja maagisesta vuodesta 2012, joka
on lähestymässä meitä kovaa kyytiä. Se
näkyy kaikkialla ympärillämme. Perusarki ympärillämme
tuntuu vain kiihtyvän, ihmiset voivat yhä huonommin
ja luonnonkatastrofit yltyvät kaikkialla maailmassa. Ne laittavat
ihmisen miettimään mistä elämässä
on kyse, hakeutumaan henkisten arvojen pariin. Maya-kalenterin
mukaan vuosi 2012 on päätepiste 26.000 vuotta vanhalle
ajanjaksolle, joka huipentuu 21.12.2012. Nämä ovat voimallisia
aikoja meille kaikille maapallon asukkaille, kun meille avautuu
ennennäkemätön mahdollisuus kohottaa tietoisuutemme
3D-tasolta 5D-tasolle.
Mitä neljänteen ulottuvuuteen siirtyminen sitten tarkoittaa?
Kun avarrat tietoisuuttasi neljännen ulottuvuuden tasolle,
sydänchakrasi avautuu. Avoimin sydämin et voi satuttaa
muita elämänmuotoja, koska tiedät vahingoittavasi
itseäsi, jos teet niin. Etsit rauhaa, sillä näkökulmasi
on silloin maailmoja syleilevä ja kosminen.
Mitä viidennessä ulottuvuudessa eläminen merkitsee?
Siihen kuuluu sen oivaltaminen, että olet osa Ykseyttä,
ja silloin kohtelet muita niin kuin toivoisit heidän kohtelevan
sinua.
Mitä ylösnouseminen tarkoittaa?
Kun siirryt korkeampaan värähtelytaajuuteen, tuot
enemmän sielusi valoa elämääsi. Saatat kantaa
niin paljon jumalallista energiaa mukanasi, ettei sinulla ole
enää fyysistä kehoa, joten silloin voit valita,
että siirryt tuonpuoleiseen.
Lähde: Diana Cooper ja Kustannus Oy Taivaankaari