Kohoaminen toiselle tietoisuuden tasolle, jossa olemme kaikki
yhtä tietoisella tasolla, edellyttää meiltä
vastuullista tietoisuutta itsestämme ja toimistamme. Maailma
ympärillämme heijastaa aina peilin tavoin sen, mitä
vaalimme sisäisessä tilassamme. Jos näemme ympärillämme
vain kielteisiä asioita ja tapahtumia, niin maailmamme muotoutuu
sen mukaiseksi. Samoin tulevaisuutemme.
Olemme
suuren syklin päätösvaiheessa, joka ei ole mikään
loppu, vaan jotain josta alkaa uusi aikakausi. Olisiko meissä
nyt viisautta ja rohkeutta nähdä myös
Mutta
miten tämä kaikki liittyy meihin? Miten tämä
liittyy Suomeen ja suomalaisiin? Seuraavat eduskuntavaalit ovat
jo tulevana keväänä 2011. Mikäli Suomi on
mukana aivan erityisenä maana uuden tietoisuusulottuvuuden
ilmestymisessä, täytyy tulevien vaalien raivata tietä
suoralle kansanvallalle. Uskon, että juuri tätä
tarkoitusta varten on syntynyt uusi kansanliike ja puolue nimeltä
Muutos 2011. Muutos 2011 ei esiinny henkisenä herätysliikkeenä,
vaan se on puhtaasti sitovien kansanäänestysten ja suoran
kansanvallan puolesta taisteleva kansanliike. Tästä
huolimatta eräs Muutoksen kannattaja toteaa puheenvuorossaan,
että Muutos 2011 on nopeasti kasvava oivallus, ahaa-elämys,
joka voi vain kasvaa. Muutoksen agendan eli suoran demokratian
oivaltaminen onkin yksi osa tietoisuuden heräämistä.
Kun ensimmäisen kerran kuulin suorasta demokratiasta, koko
käsite oli minulle uusi. Lyhyesti kuvattuna suora demokratia
tarkoittaa sitä, että päätöksentekovalta
jakautuu tasan kaikkien kansalaisten kesken. Tämä tapahtuu
käytännössä sitovien kansanäänestysten
avulla, joissa jokaisella kansalaisella – rahvaalla ja eliittivallan
edustajalla – on yksi ääni. Sen tasa-arvoisempaa
valtarakennetta ei ole olemassa.
Vaikka Suomen tasavallassa vallan tulisi jakautua tasan, silti
valta siirtyy koko ajan pyramidin kärkeen yhä pienemmälle
ja pienemmälle eliittijoukolle. Käytännössä
tavallisella rivikansalaisella ei ole juurikaan valtaa. Suora
demokratia kääntää nykyiset valtasuhteet ympäri.
Valta laskeutuu pyramidin huipulta pyramidin pohjalle.
Se, onko tämä kaikki nähtävillä jo tämän
kevään vaaleissa, riippuu pitkälti kaikista meistä.
Pystymmekö hyväksymään sen, että poliittinen
muutos tulee kuin puun takaa – ei henkisistä piireistä
vaan täysin maallisen kansanliikkeen kautta? Mutta todellisuus
kuitenkin on, että jokainen henkinen ihminen tuo mukanaan
poliittiseen muutokseen lisää henkisyyttä. Pääasia
on, että näemme suoran kansanvallan tarkoituksellisuuden
matkalla kohti uutta aikaa ja uutta ihmisyyttä.
Jani
Kuusela